Uutishuone
Stockmannin varsinaisen yhtiökokouksen päätökset
STOCKMANN Oyj Abp, Pörssitiedote 21.3.2019 klo 16.45 EET
Stockmann Oyj Abp:n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin Helsingissä 21.3.2019, vahvisti tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.–31.12.2018, myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille ja päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että tilikaudelta 2018 ei makseta osinkoa.
Lisäksi yhtiökokous päätti hallituksen kokoonpanosta ja palkkioista sekä tilintarkastajan valinnasta ja palkkiosta esitysten mukaisesti.
Toimitusjohtajan katsaus
Toimitusjohtaja Lauri Veijalainen kävi yhtiökokouksessa läpi Stockmannin tuloskehitystä vuonna 2018 ja kertoi meneillään olevista kehityshankkeista ja investoinneista. Stockmann toteutti onnistuneesti kaksi suunniteltua kiinteistökauppaa, yhtiön digikiihdytyshanke käynnistyi vauhdilla sekä verkkokaupan myynti kehittyi hyvin koko vuoden ajan sekä Lindexissä että Stockmannilla. Vuonna 2019 jatketaan digitalisaatiohankkeita mm. avaamalla markkinapaikka kumppaneille osaksi stockmann.com-verkkokauppaa ja Lindex jatkaa laajentamista uusiin myyntikanaviin.
Hallituksen kokoonpano ja palkkiot
Yhtiökokous päätti osakkeenomistajien nimitystoimikunnan esityksen mukaisesti, että hallitukseen valitaan kahdeksan jäsentä. Nimitystoimikunnan esityksen mukaisesti hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Eva Hamilton, Esa Lager, Leena Niemistö, Tracy Stone ja Dag Wallgren. Kaj-Gustaf Berghin, Jukka Hienosen ja Michael Rosenlewin ilmoitettua, että he eivät ole enää käytettävissä yhtiön hallituksen jäseniksi, uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Stefan Björkman, Lauri Ratia ja Peter Therman. Hallituksen jäsenten toimikausi jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun saakka.
Yhtiökokous päätti edelleen että hallituksen palkkiot pidetään ennallaan ja että puheenjohtajalle maksetaan 80 000 euron, hallituksen varapuheenjohtajalle 50 000 euron ja muille hallituksen jäsenille 40 000 euron vuosipalkkio. Vuosipalkkio maksetaan yhtiön osakkeina ja rahana siten, että 40 %:lla palkkion määrästä hankitaan hallituksen jäsenten nimiin ja lukuun yhtiön osakkeita ja loput maksetaan rahana. Yhtiö vastaa osakkeiden hankinnasta aiheutuvista kuluista ja varainsiirtoverosta. Osakkeet hankitaan kahden viikon kuluessa siitä, kun osavuosikatsaus ajalta 1.1.–31.3.2019 on julkistettu. Hallituksen jäsenille vuonna 2019 hankittavia osakkeita ei voi luovuttaa ennen kuin ostopäivästä on kulunut kaksi vuotta tai ennen kuin kyseisen henkilön jäsenyys hallituksessa on päättynyt riippuen siitä, kumpi ajankohdista on aiempi.
Hallituksen jäsenille maksetaan myös yhtiökokouksen päätöksen mukainen kokouspalkkio jokaisesta hallituksen ja valiokunnan kokouksesta.
Tilintarkastajat
Varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittiin uudelleen KHT-tilintarkastaja Henrik Holmbom ja KHT-tilintarkastaja Marcus Tötterman. Varatilintarkastajana jatkaa tilintarkastusyhtiö KPMG Oy Ab. Tilintarkastajalle maksetaan palkkio hyväksytyn laskun mukaan.
Hallituksen järjestäytymiskokous
Yhtiökokouksen jälkeen kokoontunut hallitus valitsi puheenjohtajakseen Lauri Ratian ja varapuheenjohtajakseen Leena Niemistön. Hallitus on arvioinut jäsentensä riippumattomuutta Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin 2016 suosituksen 10 mukaisesti ja arvion mukaan seitsemän hallituksen jäsentä ovat riippumattomia yhtiöstä (Stefan Björkman, Eva Hamilton, Esa Lager, Leena Niemistö, Lauri Ratia, Peter Therman ja Dag Wallgren). Neljä hallituksen jäsentä ovat riippumattomia merkittävistä osakkeenomistajista (Eva Hamilton, Esa Lager, Leena Niemistö ja Tracy Stone).
Hallitus päätti perustaa tarkastusvaliokunnan sekä palkitsemisvaliokunnan keskuudestaan. Esa Lager valittiin tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi ja valiokunnan muiksi jäseniksi valittiin Peter Therman ja Dag Wallgren. Lauri Ratia valittiin palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajaksi ja muiksi valiokunnan jäseniksi valittiin Stefan Björkman ja Leena Niemistö.
Lisätietoja:
Jukka Naulapää, lakiasiain johtaja, puh. +358 9 121 3850
STOCKMANN Oyj Abp
Lauri Veijalainen
toimitusjohtaja
Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet