Uutishuone
STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2008
STOCKMANN Oyj Abp
Tilinpäätöstiedote
13.2.2009 klo 12.45
STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2008
KOHTUULLINEN TULOS VAIKEISSA MARKKINAOLOSUHTEISSA
Stockmannin myynti kasvoi neljännellä vuosineljänneksellä 13 prosenttia ja
oli 652,8 Me (578,8 Me vuonna 2007), neljännen vuosineljänneksen
liikevoitto pieneni ja oli 58,4 Me (70,8 Me). Koko tilikauden myynti
kasvoi 36 prosenttia ja oli 2 265,8 Me (1 668,3 Me). Konsernin liikevoitto
pieneni tilikaudella ja oli 121,9 Me (125,2 Me). Nettorahoituskulut
kasvoivat Lindex-kaupan seurauksena suunnitellulla tavalla, ja Ruotsin
kruunun heikkenemisen myötä valuuttalainan realisoitumattomasta
kurssivoitosta kirjattiin 27,2 miljoonan euron laskennallinen verovelka,
jolla ei kuitenkaan ole kassavirtavaikutusta. Näistä syistä tilikauden
voitto jäi pienemmäksi kuin edellisenä vuonna ja oli 39,1 Me. Tulos
osaketta kohden oli 0,67 e (1,59 e). Ilman Ruotsin kruunun heikkenemisestä
johtuvaa laskennallisen verovelan kasvua osakekohtainen tulos olisi 1,13
euroa. Hallitus esittää, että osinkoa maksetaan 0,62 euroa osakkeelta.
Lisäksi hallitus ehdottaa, että hallitus valtuutettaisiin päättämään
harkintansa mukaan 31.12.2009 mennessä osingon maksamisesta edellä
mainitun yhtiökokouksessa päätettävän osingon lisäksi yhtiön taloudellisen
tilanteen sen salliessa, kuitenkin enintään 0,38 euroa osakkeelta.
Tunnuslukuja 10-12 10-12
2008 2007 2008 2007
Myynti milj. euroa 652,8 578,8 2 265,8 1 668,3
Liikevaihto milj. euroa 541,3 483,9 1 878,7 1 398,2
Liikevoitto milj. euroa 58,4 70,8 121,9 125,2
Tulos ennen veroja milj. euroa 45,7 66,5 71,7 119,4
Tulos/osake euroa 0,34 0,87 0,67 1,59
Tulos/osake ilman euroa 1,13
Ruotsin kruunun
heikkenemisestä johtuvaa
laskennallista
verovelkaa
Oma pääoma/osake euroa 11,24 10,66
Liiketoiminnan rahavirta milj. euroa 170,1 119,9
Nettovelkaantumisaste prosenttia 107,4 146,9
Omavaraisuusaste prosenttia 39,0 32,6
Osakkeiden määrä, tuhatta kpl 58 609 55 606
painotettu keskiarvo,
laimennettu
Sijoitetun pääoman prosenttia 8,3 12,1
tuotto, liukuva 12
kuukautta
MYYNTI JA TULOS
Stockmann-konsernin myynti kasvoi 36 prosenttia vuonna 2008 ja oli 2 265,8
miljoonaa euroa (1 668,3 miljoonaa euroa). Voimakkaan kasvun syynä oli
Lindexin mukaantulo konserniin joulukuussa 2007. Seppälän myynti kasvoi,
tavarataloryhmän myynti oli edellisen vuoden tasolla ja Hobby Hallin
myynti pieneni.
Myynti Suomessa kasvoi 5 prosenttia ja oli 1 224,8 miljoonaa euroa.
Konsernin myynti ulkomailla oli 1 041,0 miljoonaa euroa, ja se kasvoi 110
prosenttia. Ilman Lindexiä myynnin kasvu ulkomailla oli 2 prosenttia.
Ulkomaisen myynnin kasvua pienensi Moskovassa Smolenski Passage –
kauppakeskuksessa sijaitsevan tavaratalon sulkeminen toukokuussa
vuokranantajien laittoman menettelyn seurauksena sekä Ruotsin kruunun,
Norjan kruunun ja Venäjän ruplan heikkeneminen euroon nähden. Ulkomaisen
myynnin osuus konsernin myynnistä kasvoi 30 prosentista 46 prosenttiin.
Liiketoiminnan muita tuottoja kertyi rakentamattoman tontin ja eräiden
osakkeiden myynnistä 4,2 miljoonaa euroa (edellisenä vuonna 9,7 miljoonaa
euroa).
Konsernin liiketoiminnan myyntikate kasvoi 300,1 miljoonalla eurolla ja
oli 907,0 miljoonaa euroa. Suhteellinen myyntikate oli 48,3 prosenttia
(43,4 prosenttia). Konsernin suhteellista myyntikatetta paransi etupäässä
Lindexin lukujen yhdistäminen konserniin. Lindexin suhteellinen myyntikate
oli kaikkien aikojen korkein. Hobby Hallin suhteellinen myyntikate parani,
Seppälän suhteellinen myyntikate oli edellisen vuoden tasolla ja
tavarataloryhmän suhteellinen myyntikate pieneni hieman. Toiminnan
kustannukset kasvoivat 273,2 miljoonaa euroa ja poistot 24,5 miljoonaa
euroa.
Tilikaudelle kohdistuu 6,0 miljoonaa euroa Smolenskajan tavaratalon
sulkemisesta aiheutuvia kustannuksia. Sulkemisen tulosvaikutus oli
yhteensä 14 miljoonaa euroa, kun otetaan lisäksi huomioon sulkemisen
jälkeen muille yksiköille kohdistetut yleiskustannukset sekä poisjäänyt
kate.
Konsernin liikevoitto pieneni tilikaudella 3,3 miljoonaa euroa ja oli
121,9 miljoonaa euroa.
Nettorahoituskulut kasvoivat 44,4 miljoonaa euroa ja olivat 50,1 miljoonaa
euroa (5,7 miljoonaa euroa). Nettorahoituskuluja kasvattivat etupäässä
Lindexin hankintaan liittyvän vieraan pääoman kustannukset.
Tilikauden voitto ennen veroja oli 71,7 miljoonaa euroa eli 47,7 miljoonaa
euroa pienempi kuin vuotta aiemmin. Välittömät verot olivat 32,7 miljoonaa
euroa eli 1,6 miljoonaa euroa suuremmat kuin vuotta aiemmin. Ruotsin
kruunun heikkenemisen myötä kirjattiin Lindexin hankintaa varten otetun
valuuttalainan realisoitumattomasta kurssivoitosta 27,2 miljoonan euron
laskennallinen verovelka. Tilikauden voitto oli 39,1 miljoonaa euroa (88,4
Me).
Neljännen vuosineljänneksen voitto pieneni ja oli 19,1 miljoonaa euroa
(48,6 Me).
Tilikauden tulos osaketta kohden oli 0,67 euroa (1,59 euroa) ja optioiden
vaikutuksella laimennettuna 0,67 euroa (1,58 euroa). Laskettuna ilman 27,2
miljoonan euron Ruotsin kruunun heikkenemisestä johtuvaa laskennallisen
verovelan kasvua tilikauden tulos osaketta kohden oli 1,13 euroa. Oma
pääoma osaketta kohden oli 11,24 euroa (10,66 euroa).
MYYNTI JA TULOSKEHITYS LIIKETOIMINTASEGMENTEITTÄIN
Tavarataloryhmä
Tavarataloryhmän myynti pysyi tilikaudella edellisen vuoden tasolla ja oli
1 218,9 miljoonaa euroa. Myynti Suomessa oli edellisen vuoden tasolla.
Ulkomaantoimintojen myyntiä kasvattivat hyvä vertailukelpoinen myynnin
kasvu Venäjän ja Baltian tavarataloissa sekä uudet Bestseller-myymälät,
mutta toisaalta sitä pienensi Moskovan Smolenskajan tavaratalon
sulkeminen. Ulkomaantoimintojen myynti kasvoi prosentin, ja niiden osuus
ryhmän myynnistä oli 29 prosenttia (28 prosenttia).
Tilikauden suhteellinen myyntikate pieneni. Tämä johtui vuoden lopulla
kanta-asiakkaisiin suunnatusta voimakkaasta hintakampanjoinnista, jonka
tarkoituksena oli myyntivolyymin ylläpitäminen. Tavarataloryhmän
liikevoitto pieneni ja oli 54,0 miljoonaa euroa (91,8 miljoonaa euroa).
Edellisen vuoden liikevoittoon sisältyy 9,7 miljoonaa euroa
kertaluonteisia tuottoja. Tilivuodelle kirjattiin yhteensä 6,0 miljoonaa
euroa Smolenskajan tavaratalon sulkemisesta johtuneita kustannuksia.
Sulkemisen tulosvaikutus oli yhteensä 14 miljoonaa euroa, kun otetaan
lisäksi huomioon sulkemisen jälkeen muille yksiköille kohdistetut
yleiskustannukset sekä poisjäänyt kate.
Neljännen vuosineljänneksen liikevoitto oli 34,9 miljoonaa euroa (46,9
miljoonaa euroa).
Lindex
Lindexin myynti oli tilikaudella 672,5 miljoonaa euroa. Vastaavasta
ajankohdasta laadittuun vuoden 2007 pro forma -laskelmaan verrattuna
myynti pieneni 5 prosenttia, mikä johtui valuuttakurssimuutoksista.
Paikallisissa valuutoissa laskettuna myynti pysyi edellisen vuoden
tasolla, mutta Lindex kasvatti markkinaosuuttaan päämarkkina-alueellaan
Ruotsissa. Lindexin liikevoitto oli 58,7 miljoonaa euroa. Sitä rasittivat
Lindexin hankinnan IFRS-laskentaan liittyvät poistot ja vaihto-omaisuuden
kertaluonteinen kulukirjaus, jotka olivat yhteensä 6,5 miljoonaa euroa.
Paikallisissa valuutoissa laskettuna Lindexin operatiivinen tulos oli
kaikkien aikojen paras. Ruotsin ja Norjan kruunun heikkeneminen euroon
verrattuna pienentää laskennallisesti tilikauden liikevoittoa 2,7
miljoonaa euroa. Lindexin vuoden 2007 pro forma -liikevoitto oli 70,9
miljoonaa euroa. Konsernin vuoden 2007 tuloksessa joulukuussa hankitun
Lindexin liikevoitto oli 15,0 miljoonaa euroa.
Neljännen vuosineljänneksen liikevoitto oli 20,3 miljoonaa euroa. Ruotsin
ja Norjan kruunun heikkeneminen euroon verrattuna pienentää
laskennallisesti neljännen vuosineljänneksen liikevoittoa 2,6 miljoonaa
euroa.
Hobby Hall
Hobby Hallin myynti pieneni tilikaudella 7 prosenttia ja oli 191,0
miljoonaa euroa (206,5 miljoonaa euroa). Suuri osa Hobby Hallin myynnistä
koostuu elektroniikkatuotteista, joiden kokonaismarkkinat ovat
pienentyneet, ja samanaikaisesti niiden yleinen hintakehitys on ollut
laskeva. Myynti pieneni sekä Suomessa että ulkomailla, mutta Hobby Hallin
suhteellinen myyntikate kasvoi. Hobby Hallin liikevoitto pieneni 4,9
miljoonaa euroa ja oli 0,8 miljoonaa euroa (5,7 miljoonaa euroa).
Tilikauden liikevoiton heikkeneminen johtui myynnin pienenemisestä ja
Venäjän-toiminnan tappiollisuudesta. Venäjän-toiminta päätettiin lopettaa
vuoden 2009 alusta lukien.
Hobby Hallin liikevoitto oli neljännellä vuosineljänneksellä 1,6 miljoonaa
euroa (2,7 miljoonaa euroa).
Seppälä
Seppälän myynti kasvoi tilikaudella 4 prosenttia edellisen vuoden
vastaavasta ajasta ja oli 182,6 miljoonaa euroa. Myynti pieneni Suomessa 2
prosenttia ja kasvoi voimakkaasti Venäjällä, jossa sitä kasvattivat uudet
myymälät sekä myynnin hyvä vertailukelpoinen kehitys. Myynti ulkomailla
kasvoi 19 prosenttia, ja sen osuus Seppälän myynnistä nousi 34 prosenttiin
(30 prosenttia). Suhteellinen myyntikate oli edellisvuoden tasolla.
Voimakkaan uusperustannan takia kiinteät kustannukset ja poistot kasvoivat
myyntikatteen kasvua nopeammin. Tämän takia Seppälän liikevoitto pieneni
6,1 miljoonaa euroa ja oli 14,6 miljoonaa euroa (20,7 miljoonaa euroa).
Neljännellä vuosineljänneksellä Seppälän myynti kasvoi prosentin ja oli
51,5 miljoonaa euroa. Myynti pieneni 2 prosenttia Suomessa ja kasvoi 8
prosenttia ulkomailla. Liikevoitto oli 4,2 miljoonaa euroa (8,6 miljoonaa
euroa).
RAHOITUS JA SITOUTUNUT PÄÄOMA
Likvidit varat olivat vuoden lopussa 35,2 miljoonaa euroa, kun ne vuotta
aiemmin olivat 33,2 miljoonaa euroa.
Korollisen vieraan pääoman määrä oli vuoden lopussa 775,7 miljoonaa euroa
(905,6 miljoonaa euroa), josta pitkäaikaista oli 755,7 miljoonaa euroa
(855,4 miljoonaa euroa). Stockmann toteutti kesäkuussa 137,4 miljoonan
euron osakeannin institutionaalisille sijoittajille. Osakeannista
saaduilla varoilla Stockmann lyhensi AB Lindexin (publ) hankinnan
yhteydessä nostamaansa pitkäaikaista lainaa. Investoinnit olivat
katsauskaudella 182,3 miljoonaa euroa. Nettokäyttöpääoma oli vuoden
lopussa 150,9 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 193,9 miljoonaa
euroa. Nettokäyttöpääoman pieneneminen johtuu etupäässä tavaravarastojen
pienenemisestä ja pääoman vapautumisesta tavarataloryhmän
myyntisaamisista. Osinkoa maksettiin 75,2 miljoonaa euroa.
Omavaraisuusaste oli vuoden lopussa 39,0 prosenttia (32,6 prosenttia).
Nettovelkaantumisaste oli vuoden lopussa 107,4 prosenttia (146,9
prosenttia).
Sijoitetun pääoman tuotto viimeisten 12 kuukauden ajalta oli 8,3
prosenttia (12,1 prosenttia). Konsernin sijoitettu pääoma pieneni 37,8
miljoonaa euroa ja oli tilikauden lopulla 1 466,8 miljoonaa euroa (1 504,7
miljoonaa euroa).
Lindexin oston yhteydessä neuvoteltu lainarahoitus tuli uudelleenrahoittaa
30.9.2009 mennessä. Stockmann sopi 19.12.2008 suuruudeltaan 1 000
miljoonan euron lainarahoituspaketista, jonka osapuolia ovat Varma,
Pohjoismaiden Investointipankki NIB sekä pankkikonsortio Nordea, Pohjola,
Handelsbanken ja Danske Bank. Rahoituspaketti koostuu osista, joiden
maturiteetit ovat 7, 5 ja 3 vuoden mittaisia. Ratkaisun tarkoituksena on
varmistaa Stockmannin lähivuosien keskeisten investointien, muun muassa
Helsingin tavaratalon laajennus- ja saneerausprojektin sekä Pietarin
Nevsky Centre -tavaratalo- ja kauppakeskusprojektin toteuttamisen sekä
konsernin juoksevan toiminnan rahoittamisen. Kansainvälisen
finanssikriisin aiheuttaman korkotason laskun seurauksena Stockmannin
rahoituskustannusten arvioidaan nyt tehdyn ratkaisun perusteella olevan
vuonna 2009 selvästi vuotta 2008 alhaisemmat.
OSINGOT
Vuodelta 2007 maksettiin varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti
osinkoa 1,35 euroa osakkeelta eli yhteensä 75,2 miljoonaa euroa. Hallitus
esittää varsinaiselle yhtiökokoukselle, että osinkona vuodelta 2008
maksetaan 0,62 euroa osakkeelta. Esitetty osinko on 93 prosenttia
osakekohtaisesta tuloksesta. Lisäksi hallitus ehdottaa, että hallitus
valtuutettaisiin päättämään harkintansa mukaan 31.12.2009 mennessä osingon
maksamisesta edellä mainitun yhtiökokouksessa päätettävän osingon lisäksi
yhtiön taloudellisen tilanteen sen salliessa, kuitenkin enintään 0,38
euroa osakkeelta.
LINDEXIN HANKINTA
Stockmannin tytäryhtiön Stockmann Sverige AB:n Suomen sivuliike osti 97,8
prosenttia ruotsalaisen muotiketju AB Lindexin (publ) osakkeista
joulukuussa 2007 ja vuonna 2008 loput osakkeet. Lindexin koko osakekannan
hankintameno on 851,7 miljoonaa euroa. Lindexin tase-erät on arvostettu
hankintahetkellä käypään arvoon, joka lopullisten laskelmien mukaan oli
tavaramerkkien, asiakas- ja toimittajasopimusten sekä vaihto-
omaisuusvaraston osalta yhteensä 89,1 miljoonaa euroa suurempi kuin
hankintahetken kirjanpitoarvo 91,0 miljoonaa euroa.
Göteborgin kamarioikeus kumosi toukokuussa Lindexin lääninoikeudessa
saamat myönteiset päätökset, jotka koskevat Lindex-konsernin Saksan yhtiön
noin 70 miljoonan euron suuruisten tappioiden vähennyskelpoisuutta Ruotsin
verotuksessa vuosina 2004/2005 ja 2005/2006. Lindex on valittanut
kamarioikeuden päätöksestä ylimpään oikeusasteeseen. Kamarioikeuden
päätöksen mukaisesti Lindex joutui palauttamaan verottajalle 23,8
miljoonaa euroa veroja ja korkoja. Takaisin maksettu vero korkoineen
kasvatti konsernin liikearvoa 23,8 miljoonaa euroa, eikä sillä ole
vaikutusta konsernin tulokseen.
Hankintamenosta on kohdistettu liikearvoon 746,2 miljoonaa euroa.
Liikearvosta on kohdistettu Lindex-liiketoimintasegmentille 656,2
miljoonaa euroa, Seppälä-liiketoimintasegmentille 65 miljoonaa euroa ja
tavarataloryhmä-liiketoimintasegmentille 25 miljoonaa euroa. Liikearvo on
Ruotsin kruunumääräinen, ja valuutan heikentymisen vuoksi sen arvo oli
646,5 miljoonaa euroa tilikauden lopussa.
Arvonalentumistestauksessa ei havaittu viitteitä arvonalentumisesta
minkään liiketoimintasegmentin osalta. Liiketoiminnan hankintameno on
esitetty IFRS 3 -standardin mukaisesti tilinpäätöstiedotteen taulukko-
osassa.
UUDET PITKÄN AIKAVÄLIN TALOUDELLISET TAVOITTEET
Konsernin strategia ja pitkän aikavälin tavoitteet päivitettiin Lindexin
oston jälkeen. Stockmann-konsernin hallitus vahvisti
strategiakokouksessaan 18.6.2008 seuraavien viiden vuoden strategiset
suuntaviivat ja saman aikavälin taloudelliset tavoitteet.
Konsernin tarkistettuna tavoitteena on saavuttaa vuosittain kaikilla
markkinoillaan markkinoiden keskimääräistä kasvua nopeampi kasvu, sekä
saavuttaa 12 prosentin liikevoittomarginaali ja 20 prosentin sijoitetun
pääoman tuotto strategiajakson lopussa vuonna 2013. Jakson alkuvaiheessa
sijoitetun pääoman tuotto on aikaisempia vuosia alempi konsernin
merkittävän investointiohjelman seurauksena. Strategisena tavoitteena on
myös, että konsernin omavaraisuusaste nostetaan vähintään 40 prosenttiin.
Yhtiön osingonjakopolitiikka pidettiin vahvasta kasvusta ja voimakkaasta
investointiohjelmasta huolimatta ennallaan. Tavoitteena on jakaa osinkona
yli puolet varsinaisen liiketoiminnan tuottamasta voitosta, ottaen
kuitenkin huomioon toiminnan kasvun vaatima rahoitus.
INVESTOINNIT
Vuoden 2008 investoinnit olivat yhteensä 182,3 miljoonaa euroa (977,4
miljoonaa euroa). Vuoden 2009 bruttoinvestointien arvioidaan olevan
yhteensä noin 150 miljoonaa euroa.
Tavarataloryhmä
Stockmann avasi 13.2.2009 uuden tavaratalon vuokratiloissa Metropolis-
kauppakeskuksessa Moskovan keskustan tuntumassa. Tavaratalon kokonaispinta-
ala on noin 8 000 neliömetriä ja Stockmannin investointi kohteeseen noin
12 miljoonaa euroa, josta vuonna 2008 sitoutui 11,4 miljoonaa euroa.
Stockmannin Smolenskajan tavaratalon jouduttua sulkemaan ovensa
vuokranantajien laittoman toiminnan seurauksena on Stockmannilla nyt
jälleen avoinna neljä tavarataloa Moskovassa.
Helsingin keskustan tavaratalossa on käynnissä mittava laajennus- ja
muutoshanke. Uusia tiloja otetaan käyttöön asteittain. Hankkeessa
laajennetaan tavaratalon kaupallisia tiloja noin 10 000 neliömetrillä
muuttamalla tiloja kaupalliseen käyttöön ja rakentamalla uusia tiloja.
Tämän lisäksi rakennetaan uudet tavarankäsittely-, huolto- ja
asiakaspaikoitustilat. Laajennuksen jälkeen Helsingin tavaratalon
myyntipinta-ala on noin 50 000 neliömetriä. Laajennusosan kustannusarvio
on noin 250 miljoonaa euroa, minkä lisäksi hankkeen yhteydessä on
toteutettu ja tullaan toteuttamaan merkittäviä vanhaan kiinteistöön
kohdistuvia korjaus- ja perusparannustoimenpiteitä. Uusi pysäköintilaitos,
tavarankäsittelytilat sekä lisää uusia myyntitiloja otetaan käyttöön
vuoden 2009 aikana. Töiden arvioidaan valmistuvan vaiheittain vuoden 2010
loppuun mennessä. Hankkeeseen sitoutui tilikauden aikana 67,1 miljoonaa
euroa.
Stockmann osti vuonna 2006 noin 10 000 neliömetrin suuruisen liiketontin
Pietarin kaupungin pääkadulta Nevski Prospektilta. Tontti sijaitsee
Vosstanija-aukion metroaseman vieressä ja Moskovan rautatieaseman
välittömässä läheisyydessä. Stockmann rakennuttaa tontille bruttopinta-
alaltaan noin 100 000 neliömetrin suuruisen Nevsky Centre –
kauppakeskuksen, josta noin 50 000 neliömetriä on myymälä- ja
toimistotilaa. Kauppakeskukseen on suunniteltu noin 20 000 neliömetrin
suuruinen täysimittainen Stockmann-tavaratalo, muuta vähittäiskauppaa,
toimistotiloja sekä maanalainen paikoituslaitos. Kokonaisinvestoinnin
arvioidaan olevan noin 185 miljoonaa euroa. Lopullinen rakennuslupa
saatiin maaliskuun alussa, ja hankkeen varsinaiset rakennustyöt ovat
käynnissä. Rakennuksen peruskivi muurattiin 17.10.2008. Nykyisen
aikataulun mukaan rakennus valmistuu kesän 2010 aikana, ja kaupallisen
toiminnan suunnitellaan käynnistyvän vuoden 2010 loppuun mennessä.
Hankkeeseen sitoutui tilikauden aikana 27,4 miljoonaa euroa.
Stockmann avasi Venäjällä kaksi uutta Nike-myymälää ja yhden Bestseller-
myymälän.
Stockmannin luotollinen kanta-asiakaskortti uudistui Suomessa
kansainväliseksi MasterCard-luottokortiksi huhtikuusta alkaen. Latviassa,
jossa Stockmannilla ei aikaisemmin ole ollut lainkaan luotollista kanta-
asiakaskorttia, uudet kortit tulivat käyttöön loppuvuodesta 2008 ja
Virossa alkuvuodesta 2009. Korttiuudistus perustuu Stockmannin ja Nordean
tekemään sopimukseen kanta-asiakastilien rahoituksen siirtymisestä
Nordealle. Venäjällä tuotiin maaliskuussa 2008 markkinoille Stockmannin
luotollinen MasterCard-kanta-asiakaskortti yhteistyössä Citibankin kanssa.
Stockmannilla on kanta-asiakkaita Suomessa, Venäjällä ja Baltiassa
yhteensä noin 1,7 miljoonaa.
Tavarataloryhmän investoinnit olivat yhteensä 146,0 miljoonaa euroa.
Lindex
Lindexin investoinnit olivat yhteensä 25,2 miljoonaa euroa. Ne
kohdistuivat myymälöiden avauksiin ja uudistuksiin sekä vuodenvaihteessa
2007-2008 käyttöön otettuun uuteen Göteborgin jakelukeskukseen, joka on
toiminut täydellä teholla keväästä alkaen.
Lindex avasi elokuussa ensimmäisen Venäjän-myymälänsä Pietarissa. Se avasi
vuonna 2008 myös neljä myymälää Norjassa, kolme Ruotsissa sekä kaksi
myymälää Suomessa, Virossa, Liettuassa ja Tsekin tasavallassa. Ruotsissa
suljettiin kaksi myymälää ja Suomessa yksi.
Lindex-myymäläketju laajeni Saudi-Arabiaan, kun franchising-
yhteistyökumppani Delta International Establishment avasi siellä
syyskaudella viisi ensimmäistä myymäläänsä. Franchising-kumppani tekee
myymäläinvestoinnit, palkkaa henkilökunnan ja vastaa koko
vähittäismyyntitoiminnasta.
Hobby Hall
Hobby Hallin pääkonttori muutti syyskuussa uusiin vuokratiloihin
Helsingissä. Uusi puhelinjärjestelmä ja myymälöiden uudistettu
kassajärjestelmä parantavat osaltaan Hobby Hallin asiakaspalvelua. Hobby
Hallin investoinnit olivat yhteensä 3,1 miljoonaa euroa.
Seppälä
Seppälä avasi vuonna 2008 seitsemän myymälää Venäjällä, viisi Suomessa
sekä kolme Virossa ja Liettuassa. Stockmann-konsernin toiminta laajeni
lokakuun lopulla Ukrainaan, kun Harkovassa avattiin maan ensimmäinen
Seppälä-myymälä. Lisäksi 12 Suomen myymälää uudistettiin uuden
myymäläkonseptin mukaisesti. Suomessa suljettiin yksi myymälä.
Seppälän investoinnit olivat yhteensä 7,2 miljoonaa euroa.
Muut investoinnit
Konsernin muut investoinnit olivat yhteensä 0,8 miljoonaa euroa.
UUDET HANKKEET
Tavarataloryhmä
Tavarataloryhmällä on esisopimukset tavaratalon avaamisesta
rakennettavissa vuokratiloissa Jekaterinburgissa Venäjällä, Pohjois-
Moskovassa sekä Liettuan pääkaupungissa Vilnassa. Suhdannetaantuman myötä
näiden hankkeiden toteutusta ja ajankohtaa arvioidaan uudelleen.
Lindex
Lindex ennakoi jatkavansa laajentumista ja avaavansa vuonna 2009
suunnilleen yhtä monta uutta myymälää kuin vuonna 2008. Myös franchising-
myymälöiden määrä kasvaa noin kymmenellä.
Hobby Hall
Hobby Hallin uudistettu verkkokauppa otetaan käyttöön vuonna 2009. Venäjän
liiketoiminta lopetettiin vuoden 2009 alusta lukien.
Seppälä
Seppälä avaa vuonna 2009 8-12 uutta myymälää, joista puolet Venäjälle ja
puolet muihin Seppälän nykyisiin toimintamaihin.
OSAKKEET JA OSAKEPÄÄOMA
Yhtiön osakekannan markkina-arvo vuoden 2008 lopussa oli 611,6 miljoonaa
euroa. Vuoden 2007 lopussa osakekannan markkina-arvo oli 1 659,8 miljoonaa
euroa.
Stockmannin osakekurssit kehittyivät vuonna 2008 sekä OMX Helsinki Cap –
indeksiä että OMX Helsinki -indeksiä huonommin. Vuoden 2008 lopussa A-
osakkeen kurssi oli 10,10 euroa, kun se vuoden 2007 lopussa oli 29,50
euroa, ja B-osakkeen kurssi 9,77 euroa, kun se vuoden 2007 lopussa oli
29,66 euroa.
Stockmannin kanta-asiakasoptioilla merkittiin toukokuussa yhteensä 364
Stockmann Oyj Abp:n B-osaketta. Osakkeet rekisteröitiin kaupparekisteriin
26.6.2008, ja ne tulivat julkisen kaupankäynnin kohteeksi Helsingin
pörssissä yhdessä vanhojen osakkeiden kanssa 27.6.2008. Merkintöjen
johdosta osakepääomaa korotettiin 728 eurolla.
Vuoden 2008 varsinainen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään
osakeannista ja osakeyhtiölain 10. luvun 1. §:n mukaisten osakkeisiin
oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai useammassa
erässä. Hallitus valtuutettiin päättämään annettavien A- ja B-osakkeiden
lukumäärästä. Tämän valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä
voi kuitenkin olla yhteensä enintään 15 000 000 osaketta. Osakeanti ja
osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voidaan toteuttaa
joko osakkeenomistajien merkintäetuoikeutta noudattaen tai siitä poiketen
(suunnattu anti). Valtuutuksen perusteella hallituksella on oikeus päättää
kaikista osakeannin sekä osakeyhtiölain 10. luvun 1. §:n mukaisten
erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Valtuutus on voimassa
korkeintaan kolme vuotta.
Yhtiökokouksen antaman valtuutuksen mukaisesti hallitus päätti 23.6.2008
toteutetusta 5 609 360 uuden osakkeen suunnatusta osakeannista, jossa
merkittiin 2 456 424 Stockmann Oyj Abp:n A-osaketta ja 3 152 936 Stockmann
Oyj Abp:n B-osaketta, kaikki hintaan 24,50 euroa osakkeelta. Merkityistä A-
osakkeista 438 618 kpl muunnettiin B-osakkeiksi. Merkintöjen ja muuntojen
seurauksena 2 017 806 A-osaketta ja
3 591 554 B-osaketta rekisteröitiin kaupparekisteriin 27.6.2008, ja ne
tulivat julkisen kaupankäynnin kohteeksi Helsingin pörssissä yhdessä
vanhojen osakkeiden kanssa 27.6.2008. Suunnatun osakeannin jälkeen
valtuutuksen perusteella voidaan vielä merkitä 9 390 640 osaketta.
Edellä mainittujen rekisteröintien seurauksena Stockmannin osakepääoma
nousi 123 406 672 euroon. Stockmannilla oli 26 582 049 A-sarjan osaketta
ja 35 121 287 B-sarjan osaketta 31.12.2008.
Stockmannin omistuksessa oli vuoden 2008 lopussa 364 321 omaa B-osaketta.
Ne edustivat 0,6 prosenttia kaikista osakkeista sekä 0,1 prosenttia
kaikista äänistä. Niiden hankintahinta oli yhteensä 5,5 miljoonaa euroa.
Vuoden 2007 varsinainen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään
yhtiön omien B-osakkeiden luovuttamisesta yhdessä tai useammassa erässä.
Valtuutus on voimassa viisi vuotta. Yhtiön hallituksella ei ole voimassa
olevia valtuuksia omien osakkeiden ostamiseen.
HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE
Hallitus ehdottaa 17.3.2009 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle,
että yhtiöjärjestyksen 3. pykälään sisältyvä äänimäärärajoitus, jonka
mukaan kukaan ei yhtiökokouksessa saa äänestää enemmällä kuin viidennellä
osalla kokouksessa edustetusta äänimäärästä, poistetaan. Lisäksi hallitus
ehdottaa, että yhtiöjärjestyksen 5. pykälää muutetaan siten, että
hallituksen jäseneksi valittavan yläikäraja poistetaan. Tällä hetkellä
hallitukseen ei voida valita henkilöä, joka on täyttänyt 65 vuotta.
Lisäksi hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuoden 2008 kanta-
asiakasoptioiden ehtoja muutetaan siten, että optioiden perusteella
merkittävien osakkeiden merkintähinta on yhtiön B-osakkeen vaihdolla
painotettu keskikurssi Helsingin pörssissä ajanjaksolla 1.2.2009 –
28.2.2009. Yhtiökokouksen vuonna 2008 hyväksymien kanta-asiakasoptioiden
ehtojen mukaan merkintähinnan määräytymisaika oli 1.2.2008 – 29.2.2008.
Muilta osin optio-oikeuksia koskevat ehdot pysyisivät ennallaan.
HENKILÖMÄÄRÄ
Konsernin henkilöstön määrä oli vuonna 2008 keskimäärin 15 669, mikä on 4
508 henkilöä enemmän kuin vertailukaudella (11 161 henkilöä vuonna 2007 ja
10 069 henkilöä vuonna 2006). Henkilömäärää kasvatti erityisesti Lindexin
osto joulukuussa 2007. Lisäksi muiden liiketoimintayksiköiden
henkilömäärissä oli tasaista kasvua. Stockmannin kokoaikaiseksi muutettu
keskimääräinen henkilömäärä kasvoi 2 985 henkilöllä ja oli 11 964 henkilöä
(8 979 henkilöä vuonna 2007 ja 8 037 vuonna 2006). Konsernin palkkasumma
kasvoi 97,8 miljoonaa euroa vertailukaudesta ja oli 279,8 miljoonaa euroa
(181,9 miljoonaa euroa vuonna 2007 ja 167,9 miljoonaa euroa vuonna 2006).
Ulkomailla työskenteli vuoden 2008 lopussa 8 072 henkilöä. Edellisen
vuoden lopussa ulkomailla työskenteli 8 294 henkilöä. Ulkomailla
työskentelevien osuus koko henkilöstöstä oli 51 prosenttia (50
prosenttia).
MERKITTÄVÄT TILIKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT
Stockmann kehittää etäkauppaansa
Stockmann julkisti 9.1.2009 strategisena tavoitteenaan, että Hobby Hall
integroidaan tavarataloryhmän liiketoimintaan vuoden 2010 alusta lukien.
Hobby Hall jatkaa itsenäisenä liiketoimintayksikkönä vuoden 2009 loppuun
asti tavoitteenaan parantaa kannattavuuttaan ja valmistautua integraation
toteuttamiseen vuoden aikana. Osana Hobby Hallin kannattavuuden
parantamiseen tähtäävistä toimenpiteistä Venäjän etäkauppa lopetettiin
vuoden 2009 alusta lukien.
Tavarataloryhmän etäkaupasta vastaavaksi johtajaksi 1.1.2010 lukien
nimitettiin tavarataloryhmän ostojohtajana viimeksi toiminut Raija-Leena
Söderholm. Söderholm otti hoitaakseen Hobby Hallin toimitusjohtajuuden jo
1.2.2009 lukien ja ryhtyi valmistelemaan integraation toteuttamista. Hän
osallistuu vuoden 2009 loppuun asti myös Stockmann-konsernin johtoryhmän
työskentelyyn.
RISKITEKIJÖITÄ
Konserni harjoittaa liiketoimintaa Suomen, Ruotsin, Norjan sekä Venäjän ja
Baltian maiden lisäksi T_ekissä ja Ukrainassa, joissa liiketoiminta on
käynnistysvaiheessa. Stockmann-konsernin toimialueilla
liiketoimintaympäristön riskitaso vaihtelee. Baltian maiden osalta
liiketoimintariskien taso on merkittävästi pienentynyt maiden liityttyä
Euroopan Unionin jäseniksi, eivätkä riskit valuuttakurssien epävarmuuteen
ja talouksien taantumisen jatkumiseen liittyviä riskitekijöitä lukuun
ottamatta miltään olennaisilta osiltaan poikkea liiketoiminnan riskeistä
Suomessa. Talouskasvun voimakas kääntyminen negatiiviseksi voi vaikuttaa
myös vähittäiskaupan toimintaedellytyksiin Baltian maissa.
Liiketoiminnan riskit Venäjällä ovat Pohjoismaita ja Baltiaa korkeammat ja
toimintaympäristö muun muassa liiketoimintakulttuurin ja maan
infrastruktuurin kehittymättömyyden vuoksi epävakaampi. Harmaan talouden
osuus erityisesti kulutustavaroiden tuonnissa on edelleen suuri, ja se
vääristää osaltaan kilpailun toimivuutta. Toimintaympäristö ja
liiketoimintaa koskeva lainsäädäntö ovat viime vuosien aikana kuitenkin
kehittyneet suotuisasti. Maan pitkään jatkunut talouskasvu hidastui vuoden
2008 loppupuolella selvästi energiasektorin vientitulojen pienentymisen ja
valuutan devalvoitumisen myötä. Energian hinnan kehitys vaikuttaa
olennaisella tavalla talouden kehitykseen Venäjällä lähivuosien aikana.
Globaali suhdannetaantuma vaikuttaa kuluttajien ostokäyttäytymiseen ja
ostovoimaan kaikilla konsernin markkina-alueilla. Kysynnän väheneminen
vaikuttaa myös Stockmannin myyntiin ja kannattavuuteen. Tilanteeseen
reagoidaan ylläpitämällä myynnin tasoa, kampanjoimalla ja pyrkimällä
optimoimaan ostot kysyntää vastaavaksi ja tehostamalla toimintaa.
Stockmannin pitkän aikavälin strategian mukaista investointiohjelmaa
joudutaan finanssikriisin seurauksena arvioimaan uudelleen. Todennäköistä
on, että ohjelmaan sisältyviä investointeja joudutaan osin lykkäämään ja
osin luopumaan niistä kokonaan kasvunäkymien muututtua olennaisesti
aikaisempaa heikommiksi. Helsingin tavaratalon meneillään oleva laajennus-
ja saneerausinvestointi sekä Pietarin Nevsky Centre -tavaratalo- ja
kauppakeskusinvestointi toteutetaan suunnitelmien mukaisesti.
Muodin osuus konsernin myynnistä on noin puolet. Muotikauppaan liittyvät
olennaisesti tuotteiden lyhyt elinkaari ja trendiriippuvuus, kalenterista
johtuva myynnin kausiluonteisuus sekä alttius säätilan tavanomaisesta
poikkeaville muutoksille. Näihin tekijöihin reagoidaan osana konsernin
jokapäiväistä liiketoiminnan johtamista. Merkittäviä poikkeustilanteita
lukuun ottamatta näiden tekijöiden ei arvioida vaikuttavan olennaisesti
konsernin myyntiin tai tulokseen.
Konsernin liiketoiminta perustuu joustavasti toimivaan logistiikkaan ja
tehokkaisiin tavaravirtoihin. Tavara- tai tietoliikenteen viiveet tai
häiriöt voivat vaikuttaa liiketoimintaan hetkellisesti haitallisesti.
Näihin liittyviä operatiivisia riskejä pyritään hallitsemaan kehittämällä
tarkoituksenmukaisia varajärjestelmiä ja vaihtoehtoisia toimintatapoja
sekä panostamalla tietojärjestelmien häiriöttömään toimintaan.
Operatiivisia riskejä katetaan myös vakuutuksilla. Operatiivisten riskien
ei arvioida vaikuttavan olennaisella tavalla Stockmannin liiketoimintaan.
Konsernin liikevaihtoon ja tulokseen vaikuttavat valuuttakurssien
muutokset konsernin raportointivaluutan euron, Ruotsin kruunun, Norjan
kruunun, Venäjän ruplan, Yhdysvaltojen dollarin sekä eräiden muiden
valuuttojen välillä. Rahoitusriskejä, korkotason vaihtelusta johtuvat
riskit mukaan lukien, hallinnoidaan hallituksen vahvistaman
riskipolitiikan mukaisesti, eikä niiden arvioida vaikuttavan olennaisella
tavalla konsernin liiketoimintaan.
AB Lindexillä (publ) on ylimmässä oikeusasteessa keskeneräinen
oikeudenkäynti, joka koskee Lindex-konsernin Saksan yhtiön noin 70
miljoonan euron suuruisten tappioiden vähennyskelpoisuutta Ruotsin
verotuksessa. Lindex on vuonna 2008 maksanut kiistan kohteena olevat verot
ja korot, yhteensä 23,8 miljoonaa euroa ja ne on kirjattu kasvattamaan
Lindexin liikearvoa. Oikeudenkäynnin tuloksena mahdollisesti palautettavat
verot ja korot kirjataan tulosvaikutteisesti.
Lindex on myös vaatinut oikaisua Saksan verotusta koskevaan
harkintaverotukseen vuosilta 2004-2006. Tämän oikaisuvaatimuksen arvo on
noin 32 miljoonaa euroa. Tämän vaatimuksen verovaikutusta ei ole kirjattu
tulosvaikutteisesti.
Stockmann on käynnistänyt Moskovan kansainvälisessä
välitystuomioistuimessa (ICAC) Smolenskajan tavaratalon vuokraisäntiä
vastaan oikeusprosessit, joissa vaaditaan noin 75 miljoonan Yhdysvaltain
dollarin vahingonkorvauksia tavaratalon laittoman sulkemisen vuoksi.
Stockmann-konsernilla ei ole vireillä muita merkittäviä oikeudenkäyntejä.
VUODEN 2009 NÄKYMÄT
Suhdannetaantuma on nopeasti ja voimakkaasti laajentunut globaaliin
talouteen. Kulutuskysyntä on heikentynyt kaikilla Stockmannin markkina-
alueilla, ja kysynnän kehityksen ennakointi on erittäin vaikeaa.
Todennäköistä on, että kaikilla Stockmannin markkina-alueilla taloudet
ovat vuoden aikana taantumassa ja kasvu on negatiivinen. Venäjän osalta
kehitys on suurelta osin riippuvainen energian hinnasta.
Erityisesti vuoden 2009 ensimmäisen ja toisen neljänneksen aikana
myyntiluvut tulevat jäämään edellistä vuotta pienemmiksi, koska
vähittäiskaupan myynnin kehitys oli ripeää kaikilla markkinoilla vielä
vuoden 2008 alkuvuoden aikana. Loppuvuoden aikana myynnin odotetaan
suhteellisesti parantuvan edelliseen vuoteen verrattuna, koska
vertailukohteena ovat jo heikentyneet edellisen vuoden luvut. Vuoden
ensimmäisen neljänneksen liikevoitto tulee olemaan negatiivinen ja
edellistä vuotta heikompi.
Stockmann on käynnistänyt sopeuttamistoimet alhaisemman kysynnän
olosuhteisiin. Rahoituskustannukset tulevat olemaan selvästi alhaisemmat
kuin vuonna 2008. Tavoitteena on säilyttää positiivinen kassvirta
nettoinvestointien jälkeen sekä toiminnan kannattavuuden säilyttäminen
hyvällä tasolla myös vuoden 2009 aikana.
LAATIMISPERIAATTEET
Tilinpäätöstiedote on laadittu IAS 34 -standardin mukaisesti. Käytetyt
laatimisperiaatteet ja laskentamenetelmät ovat samat kuin vuoden 2007
tilinpäätöksessä. Luvut ovat tilintarkastamattomia.
Tase, konserni, milj. euroa 31.12.08 31.12.07
VARAT
Pitkäaikaiset varat
Aineettomat hyödykkeet (liite 1.2) 758,5 844,5
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 587,5 476,8
(liite 1.2)
Myytävissä olevat sijoitukset 6,6 6,5
Pitkäaikaiset saamiset 1,6 1,7
Laskennalliset verosaamiset 4,5 5,3
Pitkäaikaiset varat yhteensä 1 358,8 1 334,8
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus 220,3 244,4
Saamiset, korolliset 52,2 98,8
Saamiset, korottomat 98,4 112,5
Rahavarat 35,2 33,2
Lyhytaikaiset varat yhteensä 406,2 488,9
Varat yhteensä 1 765,0 1 823,7
OMA PÄÄOMA JA VELAT
Oma pääoma 689,1 593,8
Vähemmistön osuus 0,0 0,0
Oma pääoma yhteensä 689,1 593,8
Pitkäaikaiset velat, korollinen 755,7 855,4
Varaukset 2,0 5,3
Pitkäaikaiset velat yhteensä 757,7 860,7
Laskennalliset verovelat 78,1 57,3
Lyhytaikaiset velat
Lyhytaikaiset velat, korollinen 20,0 50,1
Lyhytaikaiset velat, koroton 220,1 261,7
Lyhytaikaiset velat yhteensä 240,1 311,8
Oma pääoma ja velat yhteensä 1 765,0 1 823,7
Omavaraisuusaste, prosenttia 39,0 32,6
Nettovelkaantumisaste, prosenttia 107,4 146,9
Liiketoiminnan rahavirta/osake, euroa 2,90 2,16
Korollinen nettovelka, milj. euroa 688,2 773,6
Osakkeiden lukumäärä kauden lopussa, 1000 kpl 61 703 56 094
Osakkeiden lukumäärä,
painotettu keskiarvo, 1000 kpl 58 609 55 606
Osakkeiden lukumäärä, laimennettu 58 609 55 815
1000 kpl
Osakkeiden markkina-avo milj. euroa 611,6 1 659,8
Omavaraisuusaste = 100 x (taseen oma pääoma + vähemmistöosuus) / (taseen
loppusumma – saadut ennakot)
Nettovelkaantumisaste = 100 x korolliset nettorahoitusvelat / oma pääoma
yhteensä
Korollinen nettovelka = korollinen vieras pääoma – rahavarat – korolliset
saamiset
Osakekannan markkina-arvo = osakkeiden lukumäärä kerrottuna
tilinpäätöspäivän pörssikurssilla osakelajeittain
Rahavirtalaskelma, konserni, milj. euroa 1-12/2008 1-12/2007
Liiketoiminnan rahavirta
Tilikauden voitto 39,1 88,4
Oikaisut
Poistot 61,4 36,9
Pysyvien vastaavien myyntivoitot -3,5
(-) ja -tappiot (+)
Korkokulut ja muut rahoituskulut 51,7 7,0
Korkotuotot -1,6 -1,3
Verot 32,7 31,1
Muut oikaisut -1,4 1,2
Käyttöpääoman muutokset
Myynti- ja muiden saamisten muutos 75,6 -11,0
Vaihto-omaisuuden muutos 24,0 -12,5
Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos -12,7 8,8
Maksetut korot -47,7 -6,5
Saadut korot 0,8 1,3
Maksetut verot -48,3 -23,5
Liiketoiminnan nettorahavirta 170,1 119,9
Investointien rahavirta
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin -181,1 -113,2
hyödykkeisiin
Aineellisen käyttöomaisuuden myynti 6,1
Tytäryhtiöiden hankinta vähennettynä -18,9 -852,5
hankintahetken rahavaroilla
Saadut osingot 0,1 0,1
Investointien nettorahavirta -193,7 -965,6
Rahoituksen rahavirta
Maksullinen osakeanti 135,2 5,8
Lyhytaikaisten lainojen lisäys (+), vähennys (-) -30,1 35,5
Pitkäaikaisten lainojen lisäys (+), vähennys (-) 11,7 835,6
Maksetut osingot -75,2 -72,1
Rahoituksen nettorahavirta 41,7 804,8
Rahavarojen muutos 18,1 -40,9
Rahavarat kauden alussa 33,2 59,2
Rahavarojen muuntoero -2,2 0,4
Luotollinen shekkitili, kauden alussa -14,6
Rahavarat 35,2 33,2
Luotollinen shekkitili, kauden lopussa -0,7 -14,6
Rahavarat kauden lopussa 34,5 18,6
Tuloslaskelma, Muutos
konserni, milj. euroa 1-12/2008 1-12/2007 prosenttia
Liikevaihto 1 878,7 1 398,2 34
Liiketoiminnan muut tuotot 4,2 9,7 -57
Aineiden ja tarvikkeiden käyttö -971,7 -791,2 23
Palkat ja työsuhde-etuuksista -350,5 -224,1 56
aiheutuneet kulut
Poistot -61,4 -36,9 67
Liiketoiminnan muut kulut -377,4 -230,6 64
Liikevoitto (-tappio) 121,9 125,2 -3
Rahoitustuotot ja -kulut -50,1 -5,7 777
Voitto (tappio) ennen veroja 71,7 119,4 -40
Tuloverot -32,7 -31,1
Tilikauden voitto (tappio) 39,1 88,4 -56
Tulos/osake, euroa 0,67 1,59
Tulos/osake, laimennettu, euroa 0,67 1,58
Liikevoitto (-tappio) prosentti 6,5 9,0
liikevaihdosta
Oma pääoma/osake, euroa 11,24 10,66 5
Oman pääoman tuotto, liukuva 12 kk, 6,1 15,2 -60
prosenttia
Sijoitetun pääoman tuotto, liukuva 12 8,3 12,1 -31
kk, prosenttia
Henkilöstö keskimäärin kokoaikaiseksi 11 964 8 979 33
muutettuna
Investoinnit 182,3 977,4 -81
Tulos/osake, osakeantikorjattu = (voitto ennen veroja – vähemmistöosuus –
tuloverot) / osakkeiden osakeantikorjattu keskimääräinen lukumäärä
Oman pääoman tuotto, liukuva 12 kk, prosenttia = 100 x kauden voitto
(12 kk) / (oma pääoma + vähemmistöosuus) (keskimäärin 12 kk:n aikana)
Sijoitetun pääoman tuotto, liukuva 12 kk, prosenttia = 100 x (voitto ennen
veroja + korko- ja muut rahoituskulut) (12 kk) / sijoitettu pääoma
(keskimäärin 12:n kk aikana)
SEGMENTTITIEDOT
Segmentit
Myynti milj. euroa 1-12/2008 1-12/2007 Muutos
prosenttia
Tavarataloryhmä 1 218,9 1 218,1 0
Lindex 672,5 68,1 887
Hobby Hall 191,0 206,5 -7
Seppälä 182,6 174,7 4
Jakamaton 0,8 0,8 -5
Konserni 2 265,8 1 668,3 36
Liikevaihto, milj. euroa 1-12/2008 1-12/2007 Muutos
prosenttia
Tavarataloryhmä 1 025,9 1 025,0 0
Lindex 540,2 54,7 888
Hobby Hall 159,6 171,7 -7
Seppälä 151,9 145,1 5
Jakamaton 1,1 1,7 -37
Konserni 1 878,7 1 398,2 34
Liikevoitto (tappio), milj. euroa 1-12/2008 1-12/2007 Muutos
prosenttia
Tavarataloryhmä 54,0 91,8 -41
Lindex 58,7 15,0 291
Hobby Hall 0,8 5,7 -86
Seppälä 14,6 20,7 -30
Jakamaton -6,1 -7,5 -18
Eliminoinnit 0,0 -0,7 -95
Konserni 121,9 125,2 -3
Investoinnit,
brutto, milj. euroa 31.12.2008 31.12.2007 Muutos
prosenttia
Tavarataloryhmä 146,0 111,5 31
Lindex 25,2 853,1 -97
Hobby Hall 3,1 3,5 -10
Seppälä 7,2 9,3 -23
Jakamaton 0,8
Konserni 182,3 977,4 -81
Varat, milj. euroa 31.12.2008 31.12.2007 Muutos
prosenttia
Tavarataloryhmä 704,0 652,4 8
Lindex 806,0 992,9 -19
Hobby Hall 90,4 102,7 -12
Seppälä 116,5 44,7 161
Jakamaton 48,1 30,9 56
Konserni 1 765,0 1 823,7 -3
Korottomat velat, 31.12.2008 31.12.2007 Muutos
milj. euroa prosenttia
Tavarataloryhmä 121,9 125,9 -3
Lindex 99,4 100,8 -1
Hobby Hall 16,6 14,5 14
Seppälä 10,7 11,5 -7
Jakamaton 51,6 71,7 -28
Konserni 300,2 324,3 -7
Markkina-alueet
Muutos
Myynti, milj. euroa 1-12/2008 1-12/2007 prosenttia
Suomi 1) 1 224,8 1 171,5 5
Ruotsi ja Norja 2) 575,2 59,5 867
Baltia ja Tsekki 1) 211,7 194,1 9
Venäjä 3) 254,1 243,2 4
Konserni 2 265,8 1 668,3 36
Suomi, prosenttia 54,1 70,2
Ulkomaat, prosenttia 45,9 29,8
Muutos
Liikevaihto, milj. euroa 1-12/2008 1-12/2007 prosenttia
Suomi 1) 1 021,8 977,6 5
Ruotsi ja Norja 2) 460,2 47,5 868
Baltia ja Tsekki 1) 179,8 165,0 9
Venäjä 3) 217,0 208,0 4
Konserni 1 878,7 1 398,2 34
Suomi, prosenttia 54,4 69,9
Ulkomaat, prosenttia 45,6 30,1
Muutos
Liikevoitto (-tappio), milj. euroa 1-12/2008 1-12/2007 prosenttia
Suomi 1) 71,1 96,3 -26
Ruotsi ja Norja 2) 57,3 14,4 298
Baltia ja Tsekki 1) 10,7 21,1 -49
Venäjä 3) -17,3 -6,6 163
Konserni 121,9 125,2 -3
Suomi, prosenttia 58,4 76,9
Ulkomaat, prosenttia 41,6 23,1
Muutos
Investoinnit, brutto milj. euroa 31.12.2008 31.12.2007 prosenttia
Suomi 1) 104,6 80,2 30
Ruotsi ja Norja 2) 19,4 847,0 -98
Baltia ja Tsekki 1) 8,9 5,1 75
Venäjä 3) 49,5 45,0 10
Konserni 182,3 977,4 -81
Suomi, prosenttia 57,4 8,2
Ulkomaat, prosenttia 42,6 91,8
Muutos
Varat, milj. euroa 31.12.2008 31.12.2007 prosenttia
Suomi 1) 689,5 585,2 18
Ruotsi ja Norja 2) 752,7 975,7 -23
Baltia ja Tsekki 1) 108,2 75,8 43
Venäjä 3) 214,6 187,0 15
Konserni 1 765,0 1 823,7 -3
Suomi, prosenttia 39,1 32,1
Ulkomaat, prosenttia 60,9 67,9
1) Tavarataloryhmä, Lindex, Hobby Hall
ja Seppälä
2) Lindex
3) Tavarataloryhmä, Lindex, Hobby Hall
ja Seppälä
Laskelma oman pääoman
muutoksista, Osake- Ylikurssi- Muut
konserni, milj. euroa pääoma* rahasto rahastot
Oma pääoma 31.12.2006 111,7 183,4 44,1
Merkinnät optiotodistuksilla 0,5 2,6
Osakepalkkiot
Siirto muihin rahastoihin 0,0
Rahavirran suojaukset
Optioiden kuluoikaisut
Osingonjako
Muuntoerot
Katsauskauden tulos
Oma pääoma 31.12.2007 112,2 186,0 44,1
Merkinnät optiotodistuksilla 0,0 0,0
Uusmerkinnät 11,2
Osakepalkkiot
Osakeantimenot
Rahavirran suojaukset
Optioiden kuluoikaisut
Osingonjako
Muuntoerot
Katsauskauden tulos
Oma pääoma 31.12.2008 123,4 186,1 44,1
* sisältää osakeannin
Laskelma oman pääoman
muutoksista, Käyvän
arvon SVOP- Muunto-
konserni, milj. euroa rahasto** rahasto erot
Oma pääoma 31.12.2006 0,0 0,0 0,0
Merkinnät optiotodistuksilla
Osakepalkkiot
Siirto muihin rahastoihin
Rahavirran suojaukset 0,5
Optioiden kuluoikaisut
Osingonjako
Muuntoerot 0,0
Katsauskauden tulos
Oma pääoma 31.12.2007 0,5 0,0 0,0
Merkinnät optiotodistuksilla
Uusmerkinnät 126,2
Osakepalkkiot
Osakeantimenot -2,1
Rahavirran suojaukset 1,0
Optioiden kuluoikaisut
Osingonjako
Muuntoerot -0,1 -6,8
Katsauskauden tulos
Oma pääoma 31.12.2008 1,4 124,1 -6,7
** laskennallisen verolla
vähennettynä
Laskelma oman pääoman
muutoksista, Kerty-
neet Vähem-
voitto- mistö-
konserni, milj. euroa varat Yhteensä osuus Yhteensä
Oma pääoma 31.12.2006 232,3 571,6 0,0 571,6
Merkinnät optiotodistuksilla 3,1 3,1
Osakepalkkiot 0,4 0,4 0,4
Siirto muihin rahastoihin 0,0 0,0
Rahavirran suojaukset 0,5 0,5
Optioiden kuluoikaisut 1,9 1,9 1,9
Osingonjako -72,1 -72,1 -72,1
Muuntoerot 0,0 0,0 0,0
Katsauskauden tulos 88,4 88,4 88,4
Oma pääoma 31.12.2007 250,9 593,8 0,0 593,8
Merkinnät optiotodistuksilla 0,0 0,0
Uusmerkinnät 137,4 137,4
Osakepalkkiot 0,1 0,1 0,1
Osakeantimenot -2,1 -2,1
Rahavirran suojaukset 1,0 1,0
Optioiden kuluoikaisut 1,9 1,9 1,9
Osingonjako -75,2 -75,2 -75,2
Muuntoerot -6,9 -6,9
Katsauskauden tulos 39,1 39,1 0,0 39,1
Oma pääoma 31.12.2008 216,8 689,1 0,0 689,1
Vastuusitoumukset, konserni, 31.12.2008 31.12.2007
milj. euroa
Kiinnitykset maa-alueisiin ja 1,7 1,7
rakennuksiin
Pantit 1,0 0,1
Kiinteistöinvestointien 48,2
tarkistusvastuu
Yhteensä 50,9 1,8
Liiketilojen vuokrasopimukset, 31.12.2008 31.12.2007
milj. euroa
Sitovien liiketilojen vuokrasopimusten
perusteella maksettavat minimivuokrat
Yhden vuoden kuluessa 143,2 124,6
Yli vuoden kuluessa 478,9 449,3
Yhteensä 622,1 573,8
Leasingsopimusten maksut, milj. euroa 31.12.2008 31.12.2007
Yhden vuoden kuluessa 1,1 1,4
Yli vuoden kuluessa 0,9 1,3
Yhteensä 2,0 2,8
Johdannaissopimukset, konserni, milj. 31.12.2008 31.12.2007
euroa
Nimellisarvot
Valuuttajohdannaiset 204,4 67,8
Sähköjohdannaiset 2,5 1,5
Yhteensä 206,9 69,3
Käytetyt valuuttakurssit
Maa Valuutta 31.12.2008 31.12.2007
Venäjä RUB 41,2830 35,9860
Viro EEK 15,6466 15,6466
Latvia LVL 0,7083 0,6964
Liettua LTL 3,4528 3,4528
Ruotsi SEK 10,8700 9,4415
Tuloslaskelma
vuosineljänneksittäin, Q4 Q3 Q2 Q1
konserni, milj. euroa 2008 2008 2008 2008
Jatkuvat toiminnot
Liikevaihto 541,3 440,8 483,3 413,4
Liiketoiminnan muut tuotot 0,1 0,3 -0,1 3,8
Aineiden ja tarvikkeiden -273,5 -224,7 -242,6 -231,0
käyttö
Palkat ja työsuhde- -92,9 -82,3 -90,2 -85,1
etuuksista aiheutuneet
kulut
Poistot -14,2 -13,2 -18,7 -15,2
Liiketoiminnan muut kulut -102,4 -86,2 -100,3 -88,5
Liikevoitto (-tappio) 58,4 34,6 31,4 -2,5
Rahoitustuotot ja -kulut -12,7 -12,8 -13,3 -11,3
Voitto (tappio) ennen 45,7 21,8 18,1 -13,8
veroja
Tuloverot -25,8 -6,2 -2,9 2,2
Tilikauden voitto (tappio) 19,9 15,6 15,2 -11,6
Tulos/osake, euroa
Perus 0,34 0,27 0,27 -0,21
Laimennettu 0,34 0,27 0,27 -0,21
Q4 Q3 Q2 Q1
Myynti milj. euroa 2008 2008 2008 2008
Tavarataloryhmä 371,8 264,8 306,4 275,9
Lindex 175,6 174,9 183,8 138,3
Hobby Hall 53,7 41,6 48,3 47,4
Seppälä 51,5 50,1 45,2 35,7
Jakamaton 0,2 0,2 0,2 0,2
Konserni 652,8 531,5 583,9 497,5
Liikevaihto, milj. euroa
Tavarataloryhmä 312,9 223,1 257,3 232,7
Lindex 141,0 140,6 147,6 111,0
Hobby Hall 44,9 34,7 40,4 39,7
Seppälä 42,8 41,7 37,6 29,7
Jakamaton -0,3 0,6 0,4 0,4
Konserni 541,3 440,7 483,3 413,4
Liikevoitto, milj. euroa
Tavarataloryhmä 34,9 13,5 4,1 1,5
Lindex 20,3 15,7 23,8 -1,2
Hobby Hall 1,6 0,7 0,7 -2,1
Seppälä 4,2 5,9 5,1 -0,6
Jakamaton -3,3 -0,7 -2,2 0,2
Eliminoinnit 0,8 -0,5 0,0 -0,3
Konserni 58,4 34,6 31,4 -2,5
Tuloslaskelma
vuosineljänneksittäin, Q4 Q3 Q2 Q1
konserni, milj. euroa 2007 2007 2007 2007
Jatkuvat toiminnot
Liikevaihto 483,9 308,6 294,2 311,4
Liiketoiminnan muut tuotot 0,0 9,7
Aineiden ja tarvikkeiden -255,8 -179,8 -164,0 -191,6
käyttö
Palkat ja työsuhde- -73,2 -47,6 -52,6 -50,8
etuuksista aiheutuneet
kulut
Poistot -10,5 -8,9 -8,4 -9,1
Liiketoiminnan muut kulut -73,7 -50,0 -55,1 -51,7
Liikevoitto (-tappio) 70,8 32,1 14,1 8,2
Rahoitustuotot ja -kulut -4,3 -0,5 -0,8 -0,2
Voitto (tappio) ennen 66,5 31,6 13,3 8,0
veroja
Tuloverot -17,9 -8,1 -3,2 -1,9
Tilikauden voitto (tappio) 48,6 23,5 10,2 6,1
Tulos/osake, euroa
Perus 0,87 0,43 0,18 0,11
Laimennettu 0,87 0,42 0,18 0,11
Q4 Q3 Q2 Q1
Myynti milj. euroa 2007 2007 2007 2007
Tavarataloryhmä 400,4 275,5 261,0 281,2
Lindex 68,1
Hobby Hall 58,9 45,9 46,0 55,6
Seppälä 51,2 45,4 43,5 34,6
Jakamaton 0,2 0,2 0,2 0,2
Konserni 578,8 367,0 350,7 371,7
Liikevaihto, milj. euroa
Tavarataloryhmä 336,9 232,2 219,6 236,3
Lindex 54,7
Hobby Hall 49,2 38,2 38,1 46,2
Seppälä 42,5 37,8 36,1 28,7
Jakamaton 0,7 0,5 0,4 0,1
Konserni 483,9 308,6 294,2 311,4
Liikevoitto, milj. euroa
Tavarataloryhmä 46,9 25,7 11,5 7,8
Lindex 15,0
Hobby Hall 2,7 2,5 -0,9 1,5
Seppälä 8,6 5,5 5,8 0,8
Jakamaton -2,4 -1,1 -2,1 -1,8
Eliminoinnit 0,0 -0,5 -0,1 0,0
Konserni 70,8 32,1 14,1 8,2
1. VARAT
milj. euroa 31.12.2008 31.12.2007
Hankintameno 1.1. 813,8 551,7
Muuntoero +/- -21,0 0,0
Yritysostot 1.1.-31.12. 154,7
Muuntoero +/- -0,2
Lisäykset 1.1.-31.12. 181,6 125,9
Vähennykset 1.1.-31.12. -29,0 -18,4
Hankintameno 31.12. 945,4 813,8
Kertyneet poistot 1.1. 212,5 193,2
Muuntoero +/- -2,6 0,0
Vähennysten poistot -25,5 -17,6
Tilikauden poisto 61,4 36,9
Kertyneet poistot 31.12. 245,7 212,5
Kirjanpitoarvo 1.1. 601,3 358,5
Kirjanpitoarvo 31.12. 699,6 601,3
Konsernin liikearvo
milj. euroa 31.12.2008 31.12.2007
Hankintameno 1.1. 720,0
Yritysostot 1.1.-31.12 721,7
Muuntoero +/- -94,6 -1,7
Lisäykset 1.1.-31.12 23,8
Muuntoero +/- -2,8
Hankintameno 31.12. 646,5 720,0
Kirjanpitoarvo 1.1. 720,0
Kirjanpitoarvo 31.12. 646,5 720,0
Varat yhteensä 1 346,1 1 321,3
2. HANKITUT LIIKETOIMINNOT, 2007
Lindexin hankinta, alustavan
hankintamenolaskelman täsmennys
31.12.2008
Hankitut yhtiöt
Milj. euroa Kirjanpito- Yhdistä- Kirjanpito-
arvot ennen misessä arvot
yhdistämistä kirjatut yhdistä-
käyvät misen
arvot jälkeen
Aineettomat hyödykkeet
Tavaramerkit 18,4 78,2 96,6
Vuokraoikeudet 0,0 0,0
Asiakassuhteet 2,4 2,4
Toimittajasuhteet 4,3 4,3
ATK-ohjelmat 10,3 10,3
Liikearvo 7,6 -7,6 0,0
Aineelliset 41,1 41,1
käyttöomaisuushyödykkeet
Muut rahoitusvarat 2,6 2,6
Laskennallinen verosaaminen 3,0 3,0
Vaihto-omaisuus 72,6 4,2 76,8
Myynti- ja muut saamiset 14,6 14,6
Rahavarat 9,0 9,0
Varat yhteensä 179,2 81,5 260,8
Laskennallinen verovelka 1,7 25,0 26,7
Eläkevelvoitteet 3,4 3,4
Varaukset 2,5 2,5
Luotollinen shekkitili 29,0 29,0
Muut velat 69,9 23,8 93,7
Velat yhteensä 106,5 48,8 155,3
Nettovarat 72,7 32,7 105,4
Hankintameno 851,7
Liikearvo 746,2 746,2
STOCKMANN Oyj Abp
Hannu Penttilä
toimitusjohtaja
JAKELU
NASDAQ OMX
Keskeiset tiedotusvälineet
Lehdistö- ja analyytikkotilaisuus tänään 13.2.2009 klo 14.00, World Trade
Center, Marskin sali, Aleksanterinkatu 17, Helsinki.