Uutishuone
STOCKMANNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. – 30.9.2005
STOCKMANN Oyj Abp PÖRSSITIEDOTE 26.10.2005 klo 11.45
STOCKMANNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. – 30.9.2005
Stockmann-konsernin voitto ennen veroja parani kolmannella
vuosineljänneksellä 46 prosenttia ja oli 20,4 Me. Tammi-syyskuun aikana
Stockmann-konsernin myynti kasvoi 5,1 prosenttia ja oli 1 280,8 Me (1
219,2 Me vuonna 2004). Tavarataloryhmän, Seppälän ja Hobby Hallin
liikevoitot kasvoivat selvästi. Stockmann Auton liikevoitto pieneni.
Konsernin voitto ennen veroja parani 9,6 Me ja oli 46,3 Me (36,6 Me).
Sijoitetun pääoman tuotto oli 16,7 prosenttia. Vuoden 2005 tulosarvio on
muuttumaton.
IFRS-raportointi
Stockmann siirtyi kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaiseen
raportointiin 1.1.2005. Osavuosikatsauksen vertailutietoina on käytetty
vuoden 2004 IFRS:n mukaisia lukuja, joiden tiedot julkistettiin
vuositasolla 15.2.2005 ja neljännesvuositasolla 18.4.2005.
Tässä osavuosikatsauksessa on noudatettu 18.4.2005 julkaistussa
tiedotteessa esitettyjä laskentaperiaatteita. Osavuosikatsaus on
tilintarkastamaton.
Myynti ja tulos
Stockmann-konsernin myynti katsauskaudella oli 1 280,8 miljoonaa euroa eli
61,6 miljoonaa euroa ja 5,1 prosenttia suurempi kuin vertailukauden
myynti. Liikevaihto oli 1 066,9 miljoonaa euroa eli 51,5 miljoonaa euroa
ja samoin 5,1 prosenttia suurempi kuin vertailukaudella. Ulkomaisen
myynnin osuus konsernin myynnistä kasvoi 13 prosentista 17 prosenttiin.
Konsernin liiketoiminnan myyntikate kasvoi 31,2 miljoonalla eurolla ja oli
361,7 miljoonaa euroa. Liiketoiminnan suhteellinen myyntikate parani
edelleen ja oli 33,9 prosenttia (32,5 prosenttia). Suhteellinen myyntikate
parani vertailukaudesta Seppälässä ja Hobby Hallissa ja oli vertailukauden
tasolla tavarataloryhmässä ja Stockmann Autossa. Katsauskauden aikana
konserni oli suojautunut Venäjän ruplan arvon heikkenemistä vastaan. Kun
rupla vastoin odotuksia vahvistui, heikensi toteutettu suojaaminen ruplan
vahvistumisen positiivista tulosvaikutusta katsauskaudella noin 3
miljoonaa euroa. Konsernin suhteellisen myyntikatteen kasvuun vaikutti
myös myynnin rakenteen muutos: matalakatteisen Stockmann Auton myynnin
osuus konsernin myynnistä pieneni vertailukaudesta.
Liiketoiminnan muita tuottoja ei katsauskaudella ollut, kun taas
vertailukaudella niitä oli 2,3 miljoonaa euroa. Liiketoiminnan
kustannukset kasvoivat 18,0 miljoonaa euroa. Kolmannen vuosineljänneksen
tulosta rasitettiin avainhenkilöiden hallussa vielä olevien
henkilöstöoptioiden sosiaaliturvamaksua koskevalla 0,8 miljoonan euron
suuruisella varauksella. Poistot kasvoivat 2,5 miljoonaa euroa.
Konsernin liikevoitto kasvoi 8,3 miljoonaa euroa vertailukaudesta ja oli
45,7 miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 4,3 prosenttia liikevaihdosta.
Vastaava luku vertailukaudella ilman liiketoiminnan muita tuottoja oli 3,5
prosenttia. Nettorahoitustuotot kasvoivat 1,3 miljoonaa euroa edellisen
vuoden vastaavasta ajasta ja olivat 0,6 miljoonaa euroa. Katsauskauden
nettorahoitustuottoihin sisältyy arvopaperien myyntivoittoja 0,9 miljoonaa
euroa, kun taas vertailukaudella niitä ei ollut. Voitto ennen veroja
kasvoi 9,6 miljoonaa euroa ja oli 46,3 miljoonaa euroa (36,6 miljoonaa
euroa). Tuloksen kasvu jatkui voimakkaana myös kolmannella
vuosineljänneksellä, jolloin voitto ennen veroja kasvoi 46 prosenttia ja
oli 20,4 miljoonaa euroa (13,9 miljoonaa euroa).
Välittömät verot olivat 11,8 miljoonaa euroa eli 4,7 miljoonaa euroa
suuremmat kuin vuotta aiemmin. Vertailukauden veroja pienensi
laskennallisen verovelan osalta Suomen yhteisöverokannan alentuminen 29
prosentista 26 prosenttiin vuoden 2005 alusta lukien. Verokannan
aleneminen pienensi vertailukauden laskennallista verovelkaa 2,6 miljoonaa
euroa.
Katsauskauden voitto oli 34,5 miljoonaa euroa ja vuotta aiemmin 29,6
miljoonaa euroa.
Tulos osaketta kohden oli 0,65 euroa (0,55 euroa) ja optioiden
vaikutuksella laimennettuna 0,64 euroa (0,55 euroa). Yllä mainittu
laskennallisen verovelan muutos paransi vuoden 2004 osakekohtaista tulosta
0,05 euroa. Oma pääoma osaketta kohden oli 8,51 euroa (9,24 euroa).
Myynti ja tuloskehitys yksiköittäin
Tavarataloryhmän myynti kasvoi 13 prosenttia 709,5 miljoonaan euroon.
Myynti Suomessa kasvoi 6 prosenttia ja oli selvästi alan kasvua
voimakkaampaa. Ulkomaantoimintojen myyntiä kasvattivat Moskovassa
huhtikuussa ja joulukuussa 2004 avatut uudet tavaratalot, uudet Zara- ja
Bestseller-myymälät sekä hyvä vertailukelpoinen myynnin kasvu kaikilla
markkina-alueilla. Tavarataloryhmän ulkomaantoimintojen myynti kasvoi 42
prosenttia ja osuus ryhmän myynnistä nousi 25 prosenttiin (20 prosenttia).
Tavarataloryhmän liikevoitto kasvoi 2,5 miljoonaa euroa ja oli 29,1
miljoonaa euroa (26,6 miljoonaa euroa). Sitä rasittivat uusien ulkomaisten
tavaratalojen ja myymälöiden käynnistyskustannukset. Kun uusi tavaratalo
avataan, on toiminta kahtena ensimmäisenä toimintavuonna yleensä selvästi
tappiollista. Pienemmät myymälät tuottavat yleensä tulosta selvästi
tavarataloinvestointeja nopeammin. Ryhmän liikevoitto oli kolmannella
vuosineljänneksellä 13,3 miljoonaa euroa, mikä on 1,6 miljoonaa euroa
parempi kuin vuotta aiemmin.
Stockmann Auton myynti pieneni 8 prosenttia ja oli 313,4 miljoonaa euroa.
Yksikön liikevoitto oli 2,5 miljoonaa euroa eli 4,1 miljoonaa euroa
vertailukautta pienempi (6,6 miljoonaa euroa). Vertailukauden
liikevoittoon sisältyy Helsingin Herttoniemen VW-Audi-talon liiketoiminnan
myynnistä saatu 2,3 miljoonan euron korvaus, joka ajoittui toiselle
vuosineljännekselle. Sekä myynnin että liikevoiton pienenemiseen on
vaikuttanut merkittävästi Herttoniemen VW-Audi-talon siirtyminen
maahantuojalle 1.7.2004 lukien. Kolmannella vuosineljänneksellä Stockmann
Auton liikevoitto oli 0,8 miljoonaa euroa eli vertailukauden tasolla.
Hobby Hallin myynti pieneni 2 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta
ajasta ja oli 147,1 miljoonaa euroa. Myynti Suomessa pieneni kolme
prosenttia myymäläverkoston supistamisen ja postimyyntikuvastojen
edellisestä vuodesta poikkeavan ajoituksen seurauksena. Suomen online-
kauppa jatkoi voimakasta kasvuaan. Baltiassa Hobby Hallin myynti kasvoi 2
prosenttia, vaikka etäkauppa Liettuassa lopetettiin alkuvuoden aikana.
Hobby Hallin liiketulos kasvoi 6,1 miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 1,8
miljoonaa euroa (-4,3 miljoonaa euroa). Kolmannella vuosineljänneksellä
yksikön liikevoitto oli 0,9 miljoonaa euroa, mikä oli 3,6 miljoonaa euroa
parempi kuin vuotta aiemmin. Hobby Hallin liikevoitto on ollut
positiivinen jo neljänä perättäisenä vuosineljänneksenä. Positiivinen
tuloskehitys johtuu kustannustehokkuuden ja myyntikatteen parantamiseen
tähtäävän ohjelman tehokkaasta läpiviemisestä.
Seppälän myynti kasvoi 10 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta ajasta
ja oli 110,1 miljoonaa euroa. Myynti kasvoi erityisen voimakkaasti
ulkomailla, jossa sitä kasvattivat vuosina 2004 ja 2005 avatut Baltian ja
Venäjän myymälät sekä hyvä vertailukelpoinen kehitys. Suomessa myymälöiden
määrä pysyi ennallaan ja myynti kasvoi 5 prosenttia. Seppälän liikevoitto
kasvoi myynnin ja suhteellisen myyntikatteen paranemisen ansiosta peräti
7,5 miljoonaa euroa ja oli 16,6 miljoonaa euroa (9,1 miljoonaa euroa).
Kolmannella vuosineljänneksellä Seppälän liikevoitto oli 6,9 miljoonaa
euroa eli 1,6 miljoonaa euroa parempi kuin vuotta aiemmin.
Rahoitus ja sitoutunut pääoma
Likvidien varojen määrää on suunnitellusti alennettu. Ne olivat
katsauskauden lopussa 12,1 miljoonaa euroa, kun ne vuotta aiemmin olivat
53,2 miljoonaa euroa ja vuoden 2004 lopussa 41,4 miljoonaa euroa.
Katsauskauden aikana ei lyhennetty lainoja eikä nostettu uutta
pitkäaikaista lainaa. Korollisen vieraan pääoman määrä syyskuun lopussa
oli 98,9 miljoonaa euroa (67,8 miljoonaa euroa), tästä pitkäaikaista oli
13,4 miljoonaa euroa. Omaa pääomaa kertyi 9,1 miljoonaa euroa kanta-
asiakasoptioiden ja vuoden 2000 optioiden perusteella tehdyistä
osakemerkinnöistä. Investoinnit olivat 39,1 miljoonaa euroa.
Nettokäyttöpääoma oli 251,5 miljoonaa euroa, ja se kasvoi vertailukaudesta
17,4 miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste katsauskaudella oli 59,6 prosenttia
(64,0 prosenttia). Vuoden 2004 lopussa omavaraisuusaste oli 62,5
prosenttia.
Sijoitetun pääoman tuotto viimeisten 12 kuukauden ajalta parani tuloksen
paranemisen ja sitoutuneen pääoman pienenemisen myötä ja oli 16,7
prosenttia (14,8 prosenttia vuoden 2004 lopussa). Konsernin sitoutunut
pääoma pieneni 1,4 miljoonaa euroa edellisen vuoden syyskuusta ja oli
katsauskauden lopulla 554,9 miljoonaa euroa (535,9 miljoonaa euroa vuoden
2004 lopussa).
Uudet pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet
Stockmannin hallituksen arvion mukaan konserni saavuttaa vuoden 2005
aikana vuonna 2001 asetetut pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet eli
15 prosentin sijoitetun pääoman tuoton ja vähintään 5 prosentin
liikevoittomarginaalin. Tämän johdosta hallitus vahvisti kesäkuussa
konsernille uudet vuoteen 2010 ulottuvat taloudelliset tavoitteet.
Tavoitteena on, että vuonna 2010 konsernin sijoitetun pääoman tuotto on 20
prosenttia ja liikevoittomarginaali vähintään 8 prosenttia. Konsernin
myynnin osalta tavoitteena on kasvaa markkinoiden keskimääräistä kasvua
nopeammin. Omavaraisuustavoitteena on säilyttää omavaraisuus vähintään 50
prosentin tasolla. Osingonjakopolitiikka säilyy ennallaan, eli tavoitteena
on jakaa osinkoina vähintään 50 prosenttia varsinaisen liiketoiminnan
tuloksesta, ottaen kuitenkin huomioon toiminnan kasvun vaatima rahoitus.
Muutoksia organisaatiossa
Stockmannin hallitus nimitti 17.6.2005 tavarataloryhmän johtajaksi ja
konsernin varatoimitusjohtajaksi Seppälä Oy:n toimitusjohtajan, ekonomi
Heikki Väänäsen 1.11.2005 lukien. Heikki Väänänen tulee toimimaan myös
konsernin toimitusjohtajan Hannu Penttilän varamiehenä. Tavarataloryhmän
nykyinen johtaja, Stockmannin varatoimitusjohtaja Jukka Hienonen, eroaa
Stockmannin palveluksesta ja siirtyy Finnairin toimitusjohtajaksi.
Seppälä Oy:n toimitusjohtajaksi ja Stockmann-konsernin johtoryhmän
jäseneksi 1.11.2005 lukien Stockmannin hallitus nimitti 11.8.2005
Stockmannin Helsingin tavaratalon myyntijohtajan, eMBA Terhi Okkosen.
Investoinnit
Katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 39,1 miljoonaa euroa (40,4
miljoonaa euroa).
Tavarataloryhmän merkittävin investointi vuonna 2005 on kauppakeskus
Jumbon uudisosaan Vantaalle vuokratiloihin avattava tavaratalo.
Tavaratalon myyntipinta-ala on noin 11 000 neliömetriä, ja se avataan
lokakuun lopussa. Hankkeen kokonaiskustannukset Stockmannin osalta ovat
noin 7,5 miljoonaa euroa.
Helsingissä on käynnistynyt mittava keskustan tavaratalon laajennus- ja
muutoshanke. Sen edellyttämä asemakaavan muutos hyväksyttiin Helsingin
kaupunginvaltuustossa kesäkuussa. Suunnitelman mukaan tavaratalon
kaupallisia tiloja laajennetaan noin 10 000 neliömetrillä muuttamalla
tiloja kaupalliseen käyttöön ja rakentamalla uutta tilaa. Tämän lisäksi
tavaratalolle rakennetaan täysin uudet tavarankäsittely- ja huoltotilat
sekä yhteydet uusiin asiakaspaikoitustiloihin. Laajennuksen jälkeen
Helsingin tavaratalon myyntipinta-ala on noin 50 000 neliömetriä.
Hankkeen kustannusarvio on kokonaisuudessaan noin 115 miljoonaa euroa.
Töiden arvioidaan valmistuvan vaiheittain vuoden 2009 loppuun mennessä.
Jyväskylässä ja kauppakeskus Sellossa Espoossa on avattu uudet Stockmann
Beauty -myymälät. Suomen neljäs Zara-myymälä avataan lokakuussa
kauppakeskus Jumbossa. Vuoden 2006 alkupuolella avataan Stockmann Beauty –
myymälä kauppakeskus Kampissa Helsingissä.
Helmikuussa avattiin Moskovassa ensimmäinen ja syyskuussa toinen
franchising-periaatteella toimiva Bestseller-myymälä. Venäjällä avataan
vuoden 2005 aikana vielä viisi Bestseller-myymälää, Moskovan lisäksi
Kazanissa ja Pietarissa. Kesäkuussa avattiin Venäjän Zaran flagship-
myymälä Moskovan ydinkeskustassa ja elokuussa Moskovassa kaksi Zara-
myymälää. Vuoden 2005 aikana avataan Moskovassa vielä yksi uusi Zara-
myymälä. Tämän jälkeen Moskovassa toimii seitsemän Zara-myymälää.
Tavarataloryhmän investoinnit olivat yhteensä 32,0 miljoonaa euroa.
Stockmann Auton investoinnit olivat 2,8 miljoonaa euroa, josta 1,8
miljoonaa euroa sitoutui käyttöomaisuusautoihin. Stockmann Auto laajensi
lokakuussa toimintaansa nykyisissä toimitiloissa Tampereella ja aloitti
niissä Ford-myynnin. Ford-myynnin laajentaminen pääkaupunkiseudun ja
Turun lisäksi myös Tampereelle tuli ajankohtaiseksi, kun autokauppaa EU-
tasolla sääntelevän ryhmäpoikkeusasetuksen sijaintilauseke poistui
1.10.2005.
Hobby Hallin investoinnit olivat 0,8 miljoonaa euroa.
Seppälän investoinnit olivat 1,7 miljoonaa euroa. Seppälä avasi
ensimmäisen Liettuan myymälänsä Vilnassa huhtikuussa ja ensimmäisen
Pietarin myymälänsä syyskuussa. Latviassa Seppälä avasi katsauskauden
aikana kaksi myymälää. Seppälän avaa lisää myymälöitä Moskovassa ja
Pietarissa vuoden 2005 aikana siten, että vuoden lopussa Venäjällä toimii
seitsemän myymälää. Lisäksi Latviassa ja Liettuassa avataan vuoden loppuun
mennessä yhteensä kolme uutta myymälää.
Muut investoinnit katsauskaudella olivat yhteensä 1,8 miljoonaa euroa.
Ajankohtaiset hankkeet
Stockmann teki toukokuussa 2005 sopimuksen tavaratalon ja kauppakeskuksen
rakentamiseksi Pietarin ydinkeskustaan Nevski Prospektille. Tätä varten
hankittava noin 10 000 neliömetrin suuruinen tontti sijaitsee Vosstanija-
aukion metroaseman vieressä ja Moskovan rautatieaseman välittömässä
läheisyydessä.
Rakennettava kauppakeskus on kokonaispinta-alaltaan vähintään 45 000
neliömetriä, ja siihen on suunniteltu täysimittaisen Stockmann-tavaratalon
lisäksi myös muuta vähittäiskauppaa, hotelli sekä maanalainen
paikoituslaitos.
Tavarataloon ja kauppakeskukseen tehtävä investointi on rakennettavasta
pinta-alasta riippuen noin 80-110 miljoonaa euroa. Stockmann toteuttaa ja
rahoittaa rakennushankkeen joko itsenäisesti tai yhteistyössä sopivien
sijoittajien kanssa. Pyrkimyksenä on, että tavaratalo ja kauppakeskus
avataan loppuvuonna 2008.
Osakkeet ja osakkeenomistajat
Yhtiön osakekannan markkina-arvo syyskuun lopussa oli 1 820,0 miljoonaa
euroa (1 073,8 miljoonaa euroa). Vuoden 2004 lopussa osakekannan markkina-
arvo oli 1 140,8 miljoonaa euroa.
Stockmannin osakkeiden kurssit kehittyivät katsauskaudella sekä OMX
Helsinki -indeksiä (entinen HEX-yleisindeksi) että OMX Helsinki Cap –
indeksiä (entinen HEX-portfolioindeksi) paremmin. Syyskuun lopussa A-
osakkeen kurssi oli 33,70 euroa, kun se vuoden 2004 lopussa oli 21,10
euroa, ja B-osakkeen 33,71 euroa, kun se vuoden 2004 lopussa oli 21,70
euroa.
Helsingin Pörssi päätti Stockmannin osakkeiden pörssierän pienentämisestä
50 kappaleesta 20 kappaleeseen 1.7.2005 lukien.
Stockmannin vuoden 2000 optio-oikeuksilla joulukuussa 2004 merkityt 4 900
Stockmann Oyj Abp:n 2 euron nimellisarvoista B-osaketta merkittiin
kaupparekisteriin 16.3.2005, ja ne tulivat julkisen kaupankäynnin
kohteeksi Helsingin Pörssissä yhdessä vanhojen osakkeiden kanssa
17.3.2005.
Stockmannin vuoden 2000 optio-oikeuksilla merkittiin katsauskaudella 410
930 Stockmann Oyj Abp:n 2 euron nimellisarvoista B-osaketta, joista
kolmannella vuosineljänneksellä 332 080 kappaletta. Merkintöjen johdosta
osakepääomaa korotettiin yhteensä 821 860 eurolla. Kolmannella
vuosineljänneksellä merkityistä osakkeista 148 780 kappaletta merkittiin
kaupparekisteriin 26.8.2005 ja 183 300 kappaletta 6.10.2005. Ne tulivat
julkisen kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssissä yhdessä vanhojen
osakkeiden kanssa 29.8.2005 ja 7.10.2005.
Helsingin Pörssissä noteerattavien vuoden 2000 A-, B- ja C-optioiden
perusteella voidaan merkitä vielä yhteensä 1 914 020 uutta 2 euron
nimellisarvoista B-osaketta. A-optioiden perusteella merkittävien
osakkeiden merkintähinta on nyt 13,95 euroa, B-optioiden perusteella
merkittävien osakkeiden merkintähinta 14,95 euroa ja C-optioiden
perusteella merkittävien osakkeiden merkintähinta 15,95 euroa osakkeelta.
Merkintähinnasta vähennetään vuosittain maksettavat osingot. Vuoden 2000
optio-oikeuksien perusteella merkittävien osakkeiden merkintäaika päättyy
1.4.2007.
Stockmannin kanta-asiakasoptioilla merkittiin merkintäaikana 2.5.2005 –
31.5.2005 yhteensä 343 902 Stockmann Oyj Abp:n 2 euron nimellisarvoista B-
osaketta. Merkintäoikeuttaan käytti 12 851 Stockmannin kanta-asiakasta.
Merkintöjen johdosta osakepääomaa korotettiin 687 804 eurolla.
Merkintähinta oli 8,81 euroa osakkeelta. Osakkeet merkittiin
kaupparekisteriin 29.6.2005. Ne tulivat julkisen kaupankäynnin kohteeksi
Helsingin Pörssissä yhdessä vanhojen osakkeiden kanssa 30.6.2005.
Kanta-asiakasoptioilla merkittiin vuosien 2001-2005 aikana yhteensä 950
835 Stockmannin B-osaketta. Merkintäaika päättyi 31.5.2005.
Osakepääoma on edellä mainittujen korotusten jälkeen 108 359 584 euroa ja
B-osakkeiden kokonaismäärä 29 615 549 kappaletta.
Stockmannin omistuksessa oli syyskuun 2005 lopussa 396 876 omaa B-
osaketta, ja ne edustivat 0,7 prosenttia kaikista osakkeista sekä 0,1
prosenttia kaikista äänistä. Niiden hankintahinta oli yhteensä 6,0
miljoonaa euroa.
Yhtiön hallituksella ei ole voimassa olevia valtuuksia osakepääoman
korottamiseen, vaihtovelkakirja- tai optiolainan ottamiseen eikä omien
osakkeiden ostamiseen.
Henkilömäärä
Katsauskaudella konsernin henkilöstön lukumäärä oli keskimäärin 10 191,
mikä on 908 henkilöä enemmän kuin vertailukaudella. Henkilömäärän kasvu
johtui pääosin Moskovan uusista tavarataloista ja myymälöistä sekä Vantaan
Jumbo-kauppakeskuksen uudesta tavaratalosta. Kokoaikaiseksi muutettu
keskimääräinen henkilömäärä kasvoi 716 henkilöllä ja oli 8 275 henkilöä.
Ulkomailla työskenteli syyskuun 2005 lopussa 3 533 henkilöä. Edellisen
vuoden syyskuun lopussa ulkomailla työskenteli 2 463 henkilöä. Ulkomailla
työskentelevien osuus koko henkilökunnasta kasvoi vertailukauden 27
prosentista 35 prosenttiin.
Loppuvuoden näkymät
Vähittäiskaupan myynnin ilman autokauppaa arvioidaan kasvavan Suomessa
vuonna 2005 noin 3 prosenttia. Uusien henkilöautojen myynnin määrän
arvioidaan kasvavan edellisestä vuodesta. Venäjän ja Baltian maiden
talouksien odotetaan edelleen kasvavan Suomen markkinoita nopeammin.
Stockmann-konsernin vuoden 2005 myynnin arvioidaan olevan noin 1,85
miljardia euroa.
Konsernin neljännen vuosineljänneksen tuloksen arvioidaan olevan parempi
kuin edellisenä vuonna.
Tavarataloryhmän koko vuoden liikevoiton arvioidaan paranevan. Hobby
Hallin liikevoiton arvioidaan paranevan ja olevan selvästi voitollinen.
Seppälän liikevoitosta muodostuu merkittävästi parempi kuin edellisenä
vuonna. Stockmann Auton liikevoitto jää pienemmäksi kuin edellisenä
vuonna. Konsernin koko vuoden tulosarvio on muuttumaton: voitto vuonna
2005 on parempi kuin vuonna 2004.
Helsingissä 26. lokakuuta 2005
STOCKMANN Oyj Abp
Tase, konserni, milj. euroa 30.9.05 30.9.04 31.12.04
VARAT
Pitkäaikaiset varat
Aineettomat hyödykkeet 27,8 36,3 24,4
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 278,1 247,3 268,4
Pitkäaikaiset sijoitukset 6,5 7,1 7,1
Pitkäaikaiset saamiset, korollinen 4,9 6,3 8,5
Laskennalliset verosaamiset 2,8 1,1 2,0
Pitkäaikaiset varat yhteensä 320,2 298,0 310,3
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus 242,1 237,1 195,0
Saamiset, korolliset 100,9 98,2 108,1
Saamiset, korottomat 89,2 75,3 94,2
Myytävissä olevat sijoitukset 0,0 1,3 0,0
Rahoitusarvopaperit 1,4 39,7 28,7
Rahat ja pankkisaamiset 10,7 13,5 12,7
Lyhytaikaiset varat yhteensä 444,3 465,1 438,7
Varat yhteensä 764,5 763,1 749,0
OMA PÄÄOMA JA VELAT
Oma pääoma 456,0 488,5 467,8
Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0
Oma pääoma yhteensä 456,0 488,5 467,9
Pitkäaikaiset lainat, korollinen 13,4 50,9 15,3
Laskennalliset verovelat 28,9 30,3 29,2
Lyhytaikaiset velat
Lyhytaikainen vieras pääoma, korollinen 85,5 16,9 52,7
Lyhytaikainen vieras pääoma, koroton 180,7 176,5 183,8
Lyhytaikaiset velat yhteensä 266,2 193,5 236,6
Oma pääoma ja velat yhteensä 764,5 763,1 749,0
Omavaraisuusaste, prosenttia 59,6 64,0 62,5
Velkaantumisaste (Gearing), prosenttia 19,0 3,0 5,7
Liiketoiminnan rahavirta/osake, euroa 0,41 0,60 1,62
Korollinen nettovelka, milj. euroa* -19,1 -89,9 -90,0
Osakkeiden lukumäärä kauden lopussa, 53,996 53,250 53,420
1000 kpl
Osakkeiden lukumäärä,
painotettu keskiarvo, 1000 kpl 53,017 52,442 52,544
Osakkeiden lukumäärä, laimennettu 1000 kpl 53,964 52,999 53,509
* Korollinen vieras pääoma – rahat ja pankkisaamiset – rahoitusarvopaperit
– korolliset saamiset
Kassavirtalaskelma, konserni, milj. euroa 1-9/05 1-9/04 1-12/04
Liiketoiminnan rahavirta 21,5 31,9 86,4
Investointien rahavirta
Investoinnit -40,7 -40,2 -57,1
Tulot investoinneista 1,8 2,8 2,4
Investointien rahavirta yhteensä -38,9 -37,4 -54,7
Rahoituksen rahavirta
Merkinnät optiotodistuksilla 9,1 6,7 9,5
Maksetut osingot -53,4 -70,4 -123,0
Lyhytaikaisten lainojen lisäys (+), 32,3 1,1 1,8
vähennys (-)
Rahoituksen rahavirta yhteensä -12,0 -62,7 -111,7
Rahavarojen muutos -29,3 -68,1 -79,9
Rahavarat kauden alussa 41,4 121,3 121,3
Rahavarat kauden lopussa 12,1 53,2 41,4
Tuloslaskelma, konserni, 1-9/05 1-9/04 Muutos 1-12/04
milj. euroa prosenttia
Liikevaihto 1 066,9 1 015,4 5 1 445,0
Liiketoiminnan muut tuotot 2,3 -100 2,4
Aineiden ja tarvikkeiden käyttö -705,2 -684,9 3 -951,5
Palkat ja työsuhde-etuuksista -153,2 -143,2 7 -202,2
aiheutuneet kulut
Poistot -25,4 -22,9 11 -30,7
Liiketoiminnan muut kulut -137,3 -129,3 6 -183,3
Liikevoitto 45,7 37,4 22 79,8
Rahoitustuotot ja -kulut 0,6 -0,7 -0,9
Voitto ennen veroja 46,3 36,6 26 78,9
Tuloverot* -11,8 -7,0 67 -19,6
Voitto verojen jälkeen 34,5 29,6 17 59,3
Vähemmistöosuus 0,0 0,0 -1 0,0
Nettovoitto 34,5 29,6 17 59,3
*Suomen verokannan alenemisen
vaikutus laskennalliseen
verovelkaan oli 2,6 Me vuonna
2004
Tulos/osake, euroa 0,65 0,55 18 1,13
Tulos/osake, laimennettu, euroa 0,64 0,55 16 1,11
Liikevoittoprosentti 4,3 3,7 16 5,5
liikevaihdosta
Oma pääoma/osake, euroa 8,51 9,24 -8 8,83
Oman pääoman tuotto, liukuva 12 13,6 * 12,2
kk, prosenttia
Sijoitetun pääoman tuotto, 16,7 * 14,8
liukuva 12 kk, prosenttia
Henkilöstö keskimäärin 8 277 7,559 9 7 812
kokoaikaiseksi muutettuna
* Ei IFRS:n mukaista tietoa vuodelta 2003
SEGMENTTITIEDOT
Segmentit 1-9/05 1-9/04 Muutos 1-12/04
prosenttia
Myynti milj. euroa
Tavarataloryhmä 709,5 628,7 13 938,8
Stockmann Auto 313,4 339,8 -8 437,1
Hobby Hall 147,1 149,8 -2 214,4
Seppälä 110,1 100,2 10 143,7
Eliminoinnit + jakamaton 0,7 0,7 0,9
Konserni 1 280,8 1 219,2 5 1 735,0
Liikevaihto, milj. euroa
Tavarataloryhmä 596,2 528,5 13 789,3
Stockmann Auto 256,1 278,4 -8 358,0
Hobby Hall 122,1 124,5 -2 177,9
Seppälä 90,8 82,6 10 118,4
Eliminoinnit + jakamaton 1,6 1,3 1,5
Konserni 1 066,9 1 015,4 5 1 445,0
Liikevoitto, milj. euroa
Tavarataloryhmä 29,1 26,6 10 63,7
Stockmann Auto 2,5 6,6 -62 7,0
Hobby Hall 1,8 -4,3 -2,9
Seppälä 16,6 9,1 82 17,1
Eliminoinnit -0,3 0,7 -1,7
Jakamaton -4,0 -1,3 -3,5
Konserni 45,7 37,4 22 79,8
Investoinnit, brutto, milj.
euroa
Tavarataloryhmä 32,0 33,1 -3 48,8
Stockmann Auto 2,8 3,5 -20 4,4
Hobby Hall 0,8 0,9 -10 1,2
Seppälä 1,7 1,0 76 1,2
Jakamaton 1,8 1,9 -4 3,3
Konserni 39,1 40,4 -3 58,9
Varat, milj. euroa 30.9.05 30.9.04 Muutos 31.12.04
prosenttia
Tavarataloryhmä 480,4 453,7 6 443,1
Stockmann Auto 96,0 97,7 -2 113,1
Hobby Hall 104,1 98,9 5 102,2
Seppälä 28,5 28,2 1 29,2
Jakamaton 55,6 84,6 -34 61,3
Konserni 764,5 763,1 0 749,0
Korottomat velat, milj. euroa 30.9.05 30.9.04 Muutos 31.12.04
prosenttia
Tavarataloryhmä 108,6 89,3 22 96,5
Stockmann Auto 31,9 44,3 -28 45,1
Hobby Hall 19,1 18,4 4 17,0
Seppälä 8,9 7,4 20 10,4
Jakamaton 41,0 47,4 -14 44,1
Konserni 209,6 206,8 1 213,1
Markkina-alueet Muutos
1-9/05 1-9/04 prosenttia 1-12/04
Myynti, milj. euroa
Suomi 1) 1 061,1 1 058,2 0 1 492,9
Baltia 2) 95,8 82,0 17 119,5
Venäjä 3) 123,9 79,0 57 122,5
Konserni 1 280,8 1 219,2 5 1 735,0
Suomi, prosenttia 82,8 86,8 86,0
Ulkomaat, prosenttia 17,2 13,2 14,0
Liikevaihto, milj. euroa
Suomi 1) 879,8 877,7 0 1,237,9
Baltia 2) 81,5 70,0 16 102,0
Venäjä 3) 105,7 67,8 56 105,1
Konserni 1 066,9 1 015,4 5 1 445,0
Suomi, prosenttia 82,5 86,4 85,7
Ulkomaat, prosenttia 17,5 13,6 14,3
Liikevoitto, milj. euroa
Suomi 1) 47,3 39,9 19 76,9
Baltia 2) 3,0 -2,6 0,2
Venäjä 3) -4,6 0,1 2,7
Konserni 45,7 37,4 22 79,8
Investoinnit, milj. euroa
Suomi 1) 22,7 14,4 58 22,3
Baltia 2) 1,0 2,4 -55 3,1
Venäjä 3) 15,4 23,6 -35 33,5
Konserni 39,1 40,4 -3 58,9
Suomi, prosenttia 58,0 35,7 37,8
Ulkomaat, prosenttia 42,0 64,3 62,2
Varat, milj. euroa Muutos
30.9.05 30.9.04 prosenttia 31.12.04
Suomi 1) 592,3 615,1 -4 602,2
Baltia 2) 72,9 75,6 -4 70,9
Venäjä 3) 99,3 72,4 37 75,9
Konserni 764,5 763,1 0 749,0
Suomi, prosenttia 77,5 80,6 80,4
Ulkomaat, prosenttia 22,5 19,4 19,6
1) Tavarataloryhmä, Stockmann Auto, Hobby Hall ja Seppälä
2) Tavarataloryhmä, Hobby Hall ja Seppälä
3) Tavarataloryhmä ja Seppälä
Laskelma oman pääoman Omien
muutoksista, Yli- osak- Muut
Osake- kurssi- keiden Vara- Rahas-
konserni, milj. euroa pääoma rahasto rahasto rahasto tot*
Oma pääoma 31.12.2003 105,3 147,1 6,2 0,2 43,7
Kertyneet muuntoerot
Laskennalliset
verovelat/saamiset
Käyttöomaisuuden poistot
Omat osakkeet -6,2
Rahoitusinstrumentit 0,3
Oikaistu oma pääoma 1.1.2004 105,3 147,1 0,0 0,2 44,1
Merkinnät optiotodistuksilla 1,2 5,5
Siirto muihin rahastoihin -0,2
Rahavirran suojaukset
Rahoitusinstrumentit 0,5
Osingonjako
Muuntoerot
Katsauskauden tulos
Oma pääoma 30.09.2004 106,5 152,4 0,0 0,2 44,6
Oma pääoma 31.12.2004 106,8 154,8 0,0 0,2 44,4
Merkinnät optiotodistuksilla 3,9 5,2
Siirto muihin rahastoihin 0,1 0,1
Rahavirran suojaukset -2,8
Osingonjako
Muuntoerot
Katsauskauden tulos
Oma pääoma 30.09.2005 110,7 160,1 0,0 0,2 41,7
* Laskennallisella verovelalla vähennettyjä
Laskelma oman pääoman Vähem- Kertyneet
muutoksista, mistö- Muunto- voitto-
konserni, milj. euroa osuus erot varat Yhteensä
Oma pääoma 31.12.2003 0,0 -0,1 244,7 547,1
Kertyneet muuntoerot 0,1 -0,1 0,0
Laskennalliset -7,5 -7,5
verovelat/saamiset
Käyttöomaisuuden poistot -10,8 -10,8
Omat osakkeet -6,2
Rahoitusinstrumentit -0,9 -0,6
Oikaistu oma pääoma 1.1.2004 0,0 0,0 225,4 522,0
Merkinnät optiotodistuksilla 6,8
Siirto muihin rahastoihin 0,2 0,0
Rahavirran suojaukset 0,0
Rahoitusinstrumentit 0,5
Osingonjako -70,5 -70,5
Muuntoerot 0,0 0,0
Katsauskauden tulos 0,0 29,6 29,6
Oma pääoma 30.9.2004 0,0 0,0 184,7 488,5
Oma pääoma 31.12.2004 0,0 -0,1 161,9 467,9
Merkinnät optiotodistuksilla 9,1
Siirto muihin rahastoihin 0,0 0,2
Rahavirran suojaukset -2,8
Osingonjako -53,0 -53,0
Muuntoerot 0,0 0,0
Katsauskauden tulos 0,0 34,5 34,5
Oma pääoma 30.9.2005 0,0 -0,1 143,4 456,0
Vastuusitoumukset, konserni, 30.9.05 30.9.04 31.12.04
milj. euroa
Kiinnitykset maa-alueisiin ja 1,7 1,7 1,7
rakennuksiin
Pantit 0,1 0,2 0,2
Muut vastuut 21,0 44,1 24,4
Yhteensä 22,8 46,0 26,3
Liiketilojen vuokrasopimukset,
milj. euroa
Sitovien liiketilojen
vuokrasopimusten perusteella
maksettavat minimivuokrat
Yhden vuoden kuluessa 48,4 69,2 59,3
Yli vuoden kuluessa 351,6 363,5 397,5
Yhteensä 400,0 432,6 456,8
Johdannaissopimukset,
konserni, milj. euroa
Nimellisarvot
Valuuttajohdannaissopimukset 80,2 75,3 86,9
Korkojohdannaissopimukset 35,0 35,0 35,0
Käytetyt valuuttakurssit
Maa Valuutta 30.9.05 30.9.04 31.12.04
Venäjä RUB 34,3340 36,2540 37,7570
Viro EEK 15,6466 15,6466 15,6466
Latvia LVL 0,6960 0,6677 0,6979
Liettua LTL 3,4528 3,4528 3,4528
Tuloslaskelma
vuosineljänneksittäin, Q3/05 Q2/05 Q1/05
konserni, milj. euroa
Liikevaihto 351,8 380,9 334,1
Liiketoiminnan muut tuotot 0,0 0,0 0,0
Aineiden ja tarvikkeiden käyttö -229,9 -247,3 -228,1
Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut -48,6 -53,6 -51,0
Poistot -8,9 -8,0 -8,5
Liiketoiminnan muut kulut -45,0 -47,3 -45,0
Liikevoitto 19,5 24,6 1,6
Rahoitustuotot ja -kulut 0,9 -0,5 0,1
Voitto ennen veroja 20,4 24,2 1,7
Tuloverot* -5,0 -6,3 -0,5
Voitto verojen jälkeen 15,4 17,9 1,2
Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0
Kauden voitto 15,4 17,9 1,2
* Suomen verokannan alenemisen vaikutus
laskennalliseen verovelkaan oli 2,6 Me vuoden
2004 toisella vuosineljänneksellä
Tulos/osake, euroa
Perus 0,29 0,34 0,02
Laimennettu 0,29 0,33 0,02
Myynti milj. euroa
Tavarataloryhmä 242,6 253,5 213,4
Stockmann Auto 95,4 121,6 96,5
Hobby Hall 43,9 42,7 60,5
Seppälä 40,1 39,9 30,0
Eliminoinnit + jakamaton 0,2 0,2 0,2
Konserni 422,3 457,9 400,6
Liikevaihto, milj. euroa
Tavarataloryhmä 204,0 212,5 179,8
Stockmann Auto 77,8 99,2 79,1
Hobby Hall 36,4 35,5 50,2
Seppälä 33,1 32,9 24,8
Eliminoinnit + jakamaton 0,6 0,8 0,2
Konserni 351,9 380,9 334,1
Liikevoitto, milj. euroa
Tavarataloryhmä 13,3 15,2 0,6
Stockmann Auto 0,8 1,5 0,2
Hobby Hall 0,9 0,2 0,7
Seppälä 6,9 8,4 1,3
Eliminoinnit -0,9 0,7 -0,1
Jakamaton -1,4 -1,5 -1,1
Konserni 19,5 24,6 1,6
Tuloslaskelma
vuosineljänneksittäin, Q4/04 Q3/04 Q2/04 Q1/04
konserni, milj. euroa
Liikevaihto 429,7 330,6 348,8 336,0
Liiketoiminnan muut tuotot 0,1 0,0 2,3 0,0
Aineiden ja tarvikkeiden käyttö -266,6 -221,8 -230,2 -232,9
Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet -58,9 -44,2 -51,2 -47,8
kulut
Poistot -7,8 -7,7 -7,7 -7,5
Liiketoiminnan muut kulut -54,0 -42,1 -43,3 -43,9
Liikevoitto 42,4 14,8 18,6 4,0
Rahoitustuotot ja -kulut -0,1 -0,8 -0,4 0,5
Voitto ennen veroja 42,2 13,9 18,2 4,5
Tuloverot* -12,6 -3,9 -1,9 -1,2
Voitto verojen jälkeen 29,7 10,0 16,4 3,2
Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 0,0
Kauden voitto 29,7 10,0 16,4 3,2
* Suomen verokannan alenemisen vaikutus
laskennalliseen verovelkaan oli 2,6 Me
vuoden 2004 toisella vuosineljänneksellä
Tulos/osake, euroa
Perus 0,58 0,18 0,32 0,05
Laimennettu 0,56 0,19 0,31 0,05
Myynti milj. euroa
Tavarataloryhmä 310,2 216,6 212,4 199,6
Stockmann Auto 97,3 95,5 126,4 117,9
Hobby Hall 64,6 46,2 47,0 56,6
Seppälä 43,5 38,1 33,5 28,6
Eliminoinnit + jakamaton 0,2 0,2 0,3 0,2
Konserni 515,8 396,7 419,6 402,9
Liikevaihto, milj. euroa
Tavarataloryhmä 260,8 182,4 178,4 167,8
Stockmann Auto 79,5 78,2 103,4 96,8
Hobby Hall 53,4 38,3 38,9 47,3
Seppälä 35,8 31,4 27,6 23,6
Eliminoinnit + jakamaton 0,2 0,4 0,5 0,5
Konserni 429,7 330,6 348,8 336,0
Liikevoitto, milj. euroa
Tavarataloryhmä 37,1 11,7 11,5 3,4
Stockmann Auto 0,5 0,9 3,6 2,1
Hobby Hall 1,5 -2,7 -0,9 -0,7
Seppälä 8,0 5,3 4,4 -0,6
Eliminoinnit -3,5 0,7 0,5 0,5
Jakamaton -1,2 -1,1 -0,4 -0,8
Konserni 42,4 14,8 18,6 4,0
Osavuosikatsaus on tilintarkastamaton.
Taseen täsmäytyslaskelma vertailujaksolta
Tase, IFRS 30.9.2004 konserni, milj. euroa FAS Oikaisut IFRS
VARAT
Pitkäaikaiset varat
Aineettomat hyödykkeet 36,3 36,3
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 241,5 5,8 247,3
Pitkäaikaiset sijoitukset 28,6 -21,5 7,1
Pitkäaikaiset saamiset, korollinen 0,8 5,5 6,3
Laskennallinen verosaaminen 0,8 0,2 1,1
Pitkäaikaiset varat yhteensä 308,0 -9,9 298,0
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus 237,1 237,1
Saamiset, korolliset 97,8 0,4 98,2
Saamiset, korottomat 71,3 4,1 75,3
Myytävissä olevat sijoitukset 1,3 1,3
Rahoitusarvopaperit 39,7 39,7
Rahat ja pankkisaamiset 13,5 13,5
Lyhytaikaiset varat yhteensä 459,3 5,7 465,1
Varat yhteensä 767,3 -4,2 763,1
OMA PÄÄOMA JA VELAT
Oma pääoma 512,2 -23,7 488,5
Vähemmistöosuus 0,0 0,0
Oma pääoma yhteensä 512,2 -23,7 488,5
Pitkäaikaiset lainat, korollinen 48,7 2,2 50,9
Laskennalliset verovelat 23,4 6,8 30,3
Lyhytaikaiset velat
Lyhytaikainen vieras pääoma, korollinen 16,9 16,9
Lyhytaikainen vieras pääoma, koroton 166,1 10,5 176,5
Lyhytaikaiset velat yhteensä 183,0 10,5 193,5
Oma pääoma ja velat yhteensä 767,3 -4,2 763,1
Tuloslaskelman täsmäytyslaskelma vertailujaksolta
Tuloslaskelma, konserni, milj. euroa FAS IFRS
Tuloslaskelma 1.1.-30.9.2004 1-9/04 Oikaisut 1-9/04
Liikevaihto 1 015,4 1 015,4
Liiketoiminnan muut tuotot 2,3 2,3
Aineiden ja tarvikkeiden käyttö -684,9 0,0 -684,9
Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet -143,2 -143,2
kulut
Poistot -22,5 -0,4 -22,9
Liiketoiminnan muut kulut -136,7 7,5 -129,3
Liikevoitto 30,3 7,1 37,4
Rahoitustuotot ja -kulut 6,4 -7,2 -0,7
Voitto ennen veroja 36,7 -0,1 36,6
Tuloverot -8,0 1,0 -7,0
Voitto verojen jälkeen 28,7 0,9 29,6
Vähemmistöosuus 0,0 0,0
Nettovoitto 28,7 0,9 29,6
Tuloslaskelman täsmäytyslaskelma vertailujaksolta
Tuloslaskelma, konserni, milj. euroa FAS IFRS
Tuloslaskelma 1.1.-30.9.2004 7-9/04 Oikaisut 7-9/04
Liikevaihto 330,6 330,6
Liiketoiminnan muut tuotot 0,0 0,0
Aineiden ja tarvikkeiden käyttö -221,8 0,0 -221,8
Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet -44,2 -44,2
kulut
Poistot -7,6 -0,1 -7,7
Liiketoiminnan muut kulut -44,3 2,2 -42,1
Liikevoitto 12,7 2,1 14,8
Rahoitustuotot ja -kulut 1,3 -2,1 -0,8
Voitto ennen veroja 14,0 -0,1 13,9
Tuloverot -4,1 0,2 -3,9
Voitto verojen jälkeen 10,0 0,1 10,0
Vähemmistöosuus 0,0 0,0
Nettovoitto 10,0 0,1 10,0
Tilikauden voiton täsmäytyslaskelma
milj. euroa 7-9/04 1-9/04 1-12/04
Tilikauden voitto ennen vähemmistöosuutta 10,0 28,7 58,2
FAS:n mukaan
Vaikutukset IFRS-raportointiin
siirtymisestä
Käyttöomaisuuden poistot -0,1 -0,4 -0,5
Osakeantikulut 0,0 0,2 0,2
Rahoitustuotot -0,1 -0,2 -0,3
Rahoitusinstrumentit 0,1 0,3 0,4
Tuloverot 0,2 1,0 1,3
IFRS-oikaisut yhteensä 0,0 0,9 1,1
Kauden voitto IFRS:n mukaan 10,0 29,6 59,3
Tilikauden voiton jakautuminen
Emoyhtiön omistajille 10,0 29,6 59,3
Vähemmistölle 0,0 0,0 0,0
Oman pääoman täsmäytyslaskelma
milj. euroa 1.1.04 30.9.04 31.12.04
Oma pääoma FAS:n mukaan 547,1 512,2 491,7
Vaikutukset IFRS-raportointiin
siirtymisestä
Käyttöomaisuuden poistot -10,8 -11,2 -11,3
Rahoitustuotot 0,0 -0,2 -0,3
Rahoitusinstrumentit -0,6 0,3 0,2
Tuloverot -7,5 -6,5 -6,2
Omat osakkeet -6,2 -6,0 -6,1
IFRS-oikaisut yhteensä -25,1 -23,7 -23,7
Oma pääoma IFRS:n mukaan 522,0 488,5 467,9
Oman pääoman jakautuminen
Emoyhtiön omistajille 522,0 488,5 467,9
Vähemmistölle 0,0 0,0 0,0
STOCKMANN Oyj Abp
Hannu Penttilä
toimitusjohtaja
JAKELU
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
Lehdistö- ja analyytikkotilaisuus tänään 26.10.2005 kello 14.00, World
Trade Center, Marskin sali, Aleksanterinkatu 17, Helsinki.