Uutishuone
Stockmann jälleen mukana Lapsi mukaan töihin -päivässä
Stockmann Oyj Abp, Vastuullisuusuutinen 23.11.2018
Kansallista Lapsi mukaan töihin -päivää vietetään tänä vuonna kolmatta kertaa. Stockmann on osallistunut päivään alusta asti.
Lapsi mukaan töihin -päivää vietetään tänään 23.11.2018. Päivän yhteinen ohjelma on rakentunut tänä vuonna teeman ”Hei lapset, tehdään hyvää yhdessä” ympärille.
Pienet stockalaiset ovat päässeet tutustumaan vanhempiensa töihin Stockmannin toimistolla Helsingin Pitäjänmäessä, jakelukeskuksessa Tuusulassa ja tavaratalossa Tampereella.
Helsingin Pitäjänmäen toimistolla yli 50 pienen stockalaisen päivä käynnistyi juhlavasti, kun johtaja Tove Westermarck toivotti auditoriossa kaikki lapset virallisesti tervetulleiksi töihin. Päivän aikana lapset muun muassa rakensivat minipiparkakkutaloja ja tutustuivat kierrätyspisteeseen sekä Lassila & Tikanojan jäteautoon. Mukana menossa oli luonnollisesti Hulluilta Päiviltä tuttu Huhuu-haamu, jonka tapaaminen oli monen lapsen päivän kokokohta.
Stockmann kiittää kaikkia tärkeitä pieniä vierailijoita ja L&T:tä mukavasta yhteistyöstä!