Newsroom
Stockmannin Helsingin tavaratalon satuikkuna herää virtuaaliseikkailuun 11.11.
Joulun odotus alkaa perinteikkään Stockmannin satuikkunan avaamisella lauantaina 11. marraskuuta klo 12. Satuikkunasta alkaa jouluseikkailu, jossa Onni-tonttu herää eloon ja lähtee etsimään joulupukkia tavaratalosta. Seikkailu on toteutettu lisättyyn todellisuuteen (Augmented Reality, AR), ja sen pääsee kokemaan Arilyn-sovelluksen kautta.
Aikaisempina vuosina Stockmannin satuikkuna on avautunut Helsingin Aleksin joulukadun avajaisten yhteydessä. Jouluun valmistautuminen on kuitenkin maailmalla aikaistunut ja siksi Suomessakin on aistittavissa uudenlaista halua synnyttää joulutunnelmaa jo hyvissä ajoin ennen joulua. Esimerkiksi stockmann.comissa joulu on jo nyt yksi haetuimmista hakusanoista.
Tänä vuonna Stockmann ottaa käyttöön Augmented Realityn – eli lisätyn todellisuuden, ja siirrämme perinteisen jouluikkunan mobiilisovelluksen avulla tavaratalon käytäville ihmeellisellä tavalla.
”Etsimme Stockmannilla koko ajan uudenlaisia tapoja hyödyntää digitaalisia ratkaisuja asiakkaitamme kiinnostavalla tavalla. Arilyn-mobiilisovelluksen avulla oikea ja virtuaalinen todellisuus sulautuvat jännittävästi toisiinsa. Joulutarina herää tavaratalossa henkiin niiden lasten ja lastenmielisten keskuudessa, jotka heittäytyvät virtuaaliseen seikkailuun mukaan”, kertoo Hanna-Stina Seppänen, Stockmannin Omnicommerce Development Specialist.
Tavaratalon kuudennessa kerroksessa on koko joulukauden ajan nähtävissä myös AR-teknologialla esiin tuotu virtuaalinen joulupukki, joka lähettää Korvatunturilta terveisensä.
”Onni-tontun kerrotaan olevan yksi tavaratalomme pitkäaikaisimmista asukkaista, joka jalkautuu käytäville tavallisesti vasta tavaratalon suljettua ovensa. Onnin ja hänen tavaratalossa asustavat ystävänsä pystyy näkemään, jos vaan malttaa pysähtyä ja katsoa. Onni kutsuu meidät mukaan etsimään Joulupukkia ja tapaamaan ystäviään. Seikkailun päätteeksi lapsilla on mahdollisuus värittää oma Onni-tonttu, joka Arilyn-sovelluksen avulla herää eloon” Stockmannin VM Specialist Iia Ristimäki kertoo.
Rakenna näköisesi joulu
Tavaratalojemme satumaiset joulupuodit ovat jo valmiina innokkaille joulun rakentajille. Syksyllä lanseeratun Stockmann Magazinen joulujulkaisu ilmestyy täynnä inspiraatiota ja joulutunnelmaa keskiviikkona 8.11. Lehti pitää sisällään muun muassa säväyttävää pikkujoulumuotia ja huikeat 423 joululahjaideaa kaikenikäisille. Lehti on jaossa 8.11. lähtien kaikissa tavarataloissa sekä selattavana verkkoversiona.
Uutta Stockmannilla ovat Personal Shopperit, jotka avustavat kaikissa lahjahankintoihin liittyvissä asioissa. Heidät tunnistat Personal Shopper -rintamerkistä. Myös ammattitaitoiset muotineuvojat auttavat mielellään löytämään pikkujoulujuhlien vetävimmän asun tai jouluaaton viettoon sopivan juhlapuvun. Myös kosmetiikkaneuvojat loihtivat sopivan juhlameikin jokaiseen tilanteeseen. Palveluiden varaaminen on helppoa verkkosivujemme kautta.
Lukuisia tapahtumia erityisesti lapsiperheille
Joulun suosikkivieras Joulupukki jututtaa lapsia Helsingin keskustan, Turun ja Tampereen tavarataloissa 18.11.–17.12. lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11–16. Helsingin keskustassa pukki vierailee myös la–su 11.–12.11. juhlistamassa satuikkunan avajaisia. Arkisin pukki tervehtii vierailijoita virtuaalisesti Helsingin tavaratalon 6. kerroksen Joulupukin tuvassa.
Puuhakasta Lasten Lauantaita vietetään kaikissa tavarataloissamme la 2.12. klo 11–17 ja su 3.12. klo 12–16. Ohjelmassa on piparkakkujen koristelua, XS Lelujen omia tapahtumia sekä paljon muuta.
XS Lelut osana joulun riemua kaikissa Stockmann-tavarataloissa
Tärkeä osa riemuisaa joulua ovat tietenkin lelut. Marraskuussa Stockmannin paikallistaloista tai niiden välittömästä läheisyydestä tuttu XS Lelut avaa myymälänsä myös Helsingin keskustan tavarataloon. Avajaisia vietetään 18.11. Joulukauppaan on tarjolla suomalaisten asiakkaiden odotuksia palveleva monipuolinen ja yhtenäinen leluvalikoima, josta löytyy mieleinen lahja niin vauvalle, teinille kuin leikkisälle aikuisellekin.
Lisätiedot:
Mikko Mantila, Head of Marketing, puh. 050 313 9492
Hanna-Stina Seppänen, Omnicommerce Development Specialist, puh. 046 876 1665
Stockmann Media Desk, puh. 050 389 0011, info@stockmann.com
Stockmann on vuonna 1862 perustettu suomalainen vähittäiskauppaa harjoittava pörssiyhtiö. Konsernilla on kolme liiketoimintayksikköä: Stockmann Retail ja Real Estate ja Lindex.
Stockmann Retailillä on 8 tavarataloa Suomessa ja Baltiassa sekä verkkokauppa stockmann.com. Stockmann tarjoaa parhaan valikoiman kansainvälisiä brändejä, erinomaista asiakaspalvelua ja ensiluokkaisia kokemuksia moderneissa ja inspiroivissa, monikanavaisissa ostosympäristöissä. Sitoutuminen vastuulliseen liiketoimintaan on keskeinen osa Stockmannin arvoja ja jokapäiväistä tapaa toimia.