Newsroom
Stockmannin varsinaisen yhtiökokouksen päätökset
Helsinki, Finland, 2015-03-19 15:30 CET (GLOBE NEWSWIRE) —
STOCKMANN Oyj Abp, Varsinaisen yhtiökokouksen päätökset 19.3.2015 klo 16.30 EET
Stockmann Oyj Abp:n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin Helsingissä 19.3.2015, vahvisti tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.–31.12.2014, myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille ja päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että vuoden 2014 tuloksesta ei makseta osinkoa.
Lisäksi yhtiökokous päätti hallituksen kokoonpanosta ja palkkioista sekä tilintarkastajan valinnasta ja palkkiosta esitysten mukaisesti. Osakkeenomistajien nimitystoimikunta asetetaan valmistelemaan hallituksen jäseniä ja hallituspalkkioita koskevat ehdotukset seuraavalle yhtiökokoukselle. Lisäksi yhtiökokous teki päätöksen Stockmannin yhtiöjärjestyksen muuttamisesta.
Toimitusjohtajan katsaus
Toimitusjohtaja Per Thelin kävi yhtiökokouksessa läpi Stockmannin tuloskehitystä vuonna 2014 ja esitteli uutta strategiaa sekä toimenpiteitä, joihin on ryhdytty strategian toteuttamiseksi.
Vähittäiskaupan markkinoilla on käynnissä merkittäviä muutoksia, jotka ovat seurausta heikosta taloustilanteesta, muuttuvasta ostokäyttäytymisestä ja uudesta teknologiasta. Vuonna 2014 Stockmannin liikevaihto laski ja liiketulos oli -42,9 miljoonaa euroa tappiollinen ilman kertaluonteisia eriä. Näkymät jatkuvat haastavina erityisesti tappiollisen Stockmann Retail -yksikön osalta. Muut liiketoimintayksiköt, Real Estate ja Fashion Chains, ovat kannattavia. Stockmannin täytyy sopeutua entistä nopeammin muuttuvaan toimintaympäristöön ja olla kilpailukykyisempi, jotta Retail-liiketoimintayksikön suunnanmuutos onnistuu. Kiinteistöomistukset Helsingissä, Pietarissa, Tallinnassa ja Riiassa luovat Stockmannille vankan varallisuuspohjan. Real Estate -liiketoimintayksikkö tarjoaa jatkossa entistä enemmän liiketiloja vuokralaisille, mikä kasvattaa kiinteistöjen arvoa ja luo lisäarvoa asiakkaille.
Stockmannin uusi strategia rakentuu kahteen keskeiseen osa-alueeseen. Ensinnäkin uudessa strategiassa korostuu uudistunut asiakaslähtöisyys. Vaivattomuus, laatu ja inspiraatio ovat avainasioita, joita tarjoamalla Stockmann voi taata asiakkaalle ensiluokkaisen ostoskokemuksen. Asiakaspalveluun, ajanmukaiseen brändivalikoimaan sekä kanta-asiakkuusohjelmaan panostetaan entistä enemmän.
Lisäksi tarvitaan uudistettu toimintamalli tehokkuuden ja ketteryyden lisäämiseksi. Tämän vuoden helmikuussa aloitettiin tehostamisohjelma, jolla tavoitellaan 50 miljoonan euron vuosittaisia kustannussäästöjä. Ohjelmaan kuuluu toimenpiteitä myymälätilojen käytön tehostamiseksi ja päätöksiä tavarataloverkoston laajuudesta. Yhteistoimintaneuvottelut ovat käynnissä Oulun tavaratalon mahdollisen sulkemisen johdosta. Venäjällä tavoitteena on sulkea kolme Moskovan tavarataloa vuoden 2016 loppuun mennessä ja kaikki Lindexin Venäjän-myymälät vuoden 2015 ja 2016 aikana. Keskeinen osa ohjelmaa on tukitoimintojen läpikäynti Suomessa ja Venäjällä tehokkuuden lisäämiseksi merkittävästi alhaisemmalla kustannustasolla.
Uuden strategian mukaiset toimenpiteet on aloitettu, ja sitoutunut henkilökunta on avainasemassa strategian viemisessä käytäntöön. Lähikuukausina tehdään lisää uuden strategian mukaisia päätöksiä ja toimenpiteitä.
Hallituksen kokoonpano ja palkkiot
Yhtiökokous päätti hallituksen nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan ehdotuksen mukaisesti, että hallitukseen valitaan kahdeksan jäsentä. Valiokunnan ehdotuksen mukaisesti hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen toimitusjohtaja Kaj-Gustaf Bergh, toimitusjohtaja Kari Niemistö, kauppatieteiden maisteri Charlotta Tallqvist-Cederberg, kauppatieteiden maisteri Per Sjödell, filosofian maisteri Carola Teir-Lehtinen ja toimitusjohtaja Dag Wallgren. Strategiajohtaja Kjell Sundströmin ja professori Eva Liljeblomin ilmoitettua, että he eivät ole enää käytettävissä hallituksen jäseniksi, uusiksi jäseniksi valittiin Swedavia AB:n toimitusjohtaja Torborg Chetkovich ja kauppatieteiden maisteri Jukka Hienonen. Hallituksen jäsenten toimikausi jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun saakka.
Hallituksen jäsenten kiinteät vuosipalkkiot päätettiin pitää ennallaan ja ne maksetaan edelleen pääosin osakepalkkioina. Hallituksen jäsenille maksetaan myös yhtiökokouksen päätöksen mukainen kokouspalkkio jokaisesta hallituksen ja valiokunnan kokouksesta.
Tilintarkastajat
Uusiksi varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittiin KHT-tilintarkastaja Henrik Holmbom ja KHT-tilintarkastaja Marcus Tötterman. Varatilintarkastajana jatkaa KHT-yhteisö KPMG Oy Ab. Tilintarkastajalle maksetaan palkkio hyväksytyn laskun mukaan.
Osakkeenomistajien nimitystoimikunta
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti asettaa osakkeenomistajien nimitystoimikunnan valmistelemaan hallituksen jäseniä ja hallituspalkkioita koskevat ehdotukset seuraavalle varsinaiselle yhtiökokoukselle. Nimitystoimikunta koostuu neljän suurimman osakkeenomistajan nimeämistä edustajista. Lisäksi hallituksen puheenjohtaja kuuluu toimikuntaan asiantuntijajäsenenä. Osakkeenomistajia edustavien jäsenten nimeämisoikeus on niillä neljällä osakkeenomistajalla, joiden osuus yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämän osakasluettelon mukaan on suurin varsinaista yhtiökokousta edeltävän syyskuun 1. työpäivänä. Nimitystoimikunnan koollekutsujana toimii hallituksen puheenjohtaja ja toimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Kun osakkeenomistajien nimitystoimikunnan jäsenet on nimetty, yhtiö ilmoittaa toimikunnan kokoonpanon pörssitiedotteella. Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan jäsenille ei makseta erillistä palkkiota jäsenyydestä.
Yhtiöjärjestyksen muuttaminen
Yhtiökokous päätti selvyyden vuoksi muuttaa yhtiön yhtiöjärjestyksen toisen pykälän kuulumaan seuraavasti:
”Yhtiön toimialana on harjoittaa tavaratalotoimintaa, postimyyntiä ja muuta kauppaa sekä näihin liittyviä liiketoimintoja ja palveluita. Yhtiö voi harjoittaa rahoitus- ja sijoitustoimintaa sekä ravintolatoimintaa. Yhtiö voi harjoittaa toimintaansa joko suoraan tai tytär- tai osakkuusyhtiöidensä kautta. Yhtiö voi lisäksi emoyhtiönä tai tytäryhtiöidensä kautta hoitaa konserniyhtiöidensä yhteisiä tehtäviä kuten hallinnollisia palveluita ja rahoitusta.”
Hallituksen järjestäytymiskokous
Yhtiökokouksen jälkeen kokoontunut hallitus valitsi edelleen puheenjohtajakseen toimitusjohtaja Kaj-Gustaf Berghin ja varapuheenjohtajakseen toimitusjohtaja Kari Niemistön. Hallitus on arvioinut jäsentensä riippumattomuutta Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin suosituksen 15 mukaisesti ja arvion mukaan kaikki yhtiökokouksessa valitut kahdeksan hallituksen jäsentä ovat riippumattomia yhtiöstä. Viisi hallituksen jäsentä on riippumattomia merkittävistä osakkeenomistajista (Jukka Hienonen, Torborg Chetkovich, Kari Niemistö, Per Sjödell ja Carola Teir-Lehtinen).
Hallitus päätti perustaa tarkastusvaliokunnan sekä palkitsemisvaliokunnan keskuudestaan. Dag Wallgren valittiin tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi ja valiokunnan muiksi jäseniksi valittiin Carola Teir-Lehtinen ja Jukka Hienonen. Kaj-Gustaf Bergh valittiin palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajaksi ja muiksi valiokunnan jäseniksi valittiin Kari Niemistö, Charlotta Tallqvist-Cederberg ja Dag Wallgren.
Lisätietoja:
Jukka Naulapää, lakiasiain johtaja, puh. +358 9 121 3850
STOCKMANN Oyj Abp
Per Thelin
toimitusjohtaja
Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet