Newsroom
Stockmann täyttää 150 vuotta – juhlavieraana asiakas
Helsinki, Suomi, 2012-02-10 11:30 CET (GLOBE NEWSWIRE) —
STOCKMANN Oyj Abp, Lehdistötiedote 10.2.2012
Lyypekkiläinen Heinrich Franz Georg Stockmann saapui Suomeen vuonna 1852 kirjanpitäjäksi Nuutajärven lasitehtaalle. Vuonna 1859 Nuutajärven lasitehdas avasi puodin Helsingissä, jonka G. F. Stockmann sai hoidettavakseen. Miehen unelma toteutui 1.2.1862, kun hän sai haltuunsa kyseisen liikkeen. Näin syntyi yritys nimeltä Stockmann.
150 vuodessa Stockmann on kasvanut pörssilistatuksi vähittäiskaupan edelläkävijäksi, jolla on yli 700 myymälää viidessätoista maassa. Vuonna 1930 valmistuneesta Helsingin lippulaivatavaratalosta toiminta on laajentunut aina Uralin kupeeseen. Stockmannin menestyksen ja pitkän iän salaisuus on asiakas, jonka odotukset ylittävään palveluun Stockmann panostaa. Kauppatorin kupeessa sijainneen Lampan talon kivijalkamyymälästä Stockmann on kehittynyt miljoonien asiakkaiden kansainväliseksi ostosparatiisiksi, joka tunnetaan laadukkaista tuotteistaan ja hyvästä asiakaspalvelustaan.
Stockmannin pitkä historia on täynnä elämyksiä, muotia ja designia. Stockmann on esitellyt Helsingille ja koko Suomelle niin kansainvälistä muotia kuin uusia innovaatioitakin rullaportaista Coca-Colaan ja televisiosta kansainvälisiin herkkuihin. Tavaratalot, muotimyymälät ja verkkokaupat tarjoavat asiakkaille ennennäkemättömiä elämyksiä kansainvälisessä ostoympäristössä, ja tähän Stockmann keskittyy vahvasti jatkossakin.
Asiakkaiden juhlaa koko vuoden
Stockmann juhlistaa merkkivuottaan asiakkaidensa kanssa. Tavarataloissa ja Stockmannin verkko-kaupassa järjestetään erilaisia kampanjoita ja tapahtumia koko vuoden ajan. Suomen tavarataloissa vietetään kanta-asiakaspäivää lauantaina 11. helmikuuta.
Merkkivuoden tapahtumien keskipiste on Helsingin tavaratalo, joka saa juhlien kunniaksi ulkoseinilleen upean juhlavalaistuksen. Tavaratalon Argoshallissa on esillä 19.2.2012 asti Stockmannin historiaa esittelevä näyttely. Vuoden aikana Stockmannin tavarataloihin tulee myyntiin ainutlaatuinen 150 Edited Collection -valikoima, joka on vain juhlavuotta varten tehty numeroitu kokoelma muotia, designia ja herkkuja.
Helmikuussa julkaistaan yhtiön historiaa esittelevä teos Hulluja Päiviä, huikeita vuosia, Stockmann 1862–2012. Siltalan kustantaman teoksen kirjoittajat ovat Markku Kuisma, Anna Finnilä, Teemu Keskisarja ja Minna Sarantola-Weiss.
Lisätietoja: viestintäpäällikkö Nora Malin, puh. (09) 121 3558, info@stockmann.com
Kuvamateriaali: stockmanngroup.fi/stockmann-150-vuotta ja flickr.com/stockmanngroup
STOCKMANN Oyj Abp
Nora Malin
viestintäpäällikkö
Jakelu:
Keskeiset tiedotusvälineet