Uutishuone
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. – 31.3.2003
STOCKMANN Oyj Abp PÖRSSITIEDOTE 24.4.2003, klo 11.30
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. – 31.3.2003
Stockmann-konsernin myynti kasvoi 7,5 prosenttia ja oli 381,4 Me (355,1 Me
vuonna 2002). Voitto ennen satunnaisia eriä parani 11,1 Me ja oli 12,5 Me
(1,4 Me). Varsinaisen liiketoiminnan tulos oli edellisen vuoden tasolla.
Liiketoiminnan muut tuotot kasvoivat 11,1 Me vertailukaudesta. Vuoden 2003
tulosarvio on muuttumaton. Stockmann on tehnyt sopimukset kahden uuden
tavaratalon avaamisesta Moskovaan.
Myynti ja tulos
Stockmann-konsernin myynti oli vuoden 2003 ensimmäisellä neljänneksellä
381,4 miljoonaa euroa eli 26,3 miljoonaa euroa ja 7,5 prosenttia suurempi
kuin vertailukauden myynti. Liikevaihto oli 318,7 miljoonaa euroa ja 7,1
prosenttia suurempi kuin vertailukaudella.
Konsernin liiketoiminnan myyntikate kasvoi 3,1 miljoonalla eurolla ja oli
93,2 miljoonaa euroa. Liiketoiminnan suhteellinen myyntikate heikkeni
kuitenkin ja oli 29,2 prosenttia (30,3 prosenttia). Suhteellisen
myyntikatteen heikkenemiseen vaikutti lähinnä autoryhmän myynnin voimakas
kasvu. Toiminnan kustannukset kasvoivat 3,1 miljoonaa euroa. Poistot
pienenivät 0,1 miljoonaa euroa. Liiketoiminnan muut tuotot, 12,8 miljoonaa
euroa, muodostuivat Espoon Tapiolan tavaratalokiinteistön myyntivoitosta.
Vertailukaudella liiketoiminnan muut tuotot olivat 1,7 miljoonaa euroa.
Liikevoitto kasvoi 11,2 miljoonaa euroa vertailukaudesta ja oli 10,5
miljoonaa euroa.
Likvidien varojen kasvusta huolimatta nettorahoitustuotot olivat alhaisen
korkotason vuoksi edellisen vuoden tasolla.
Voitto ennen satunnaisia eriä oli 12,5 miljoonaa euroa eli 11,1 miljoonaa
euroa suurempi kuin vuotta aiemmin. Varsinaisen liiketoiminnan tulos ennen
satunnaisia eriä oli edellisen vuoden tasolla eli -0,3 miljoonaa euroa.
Välittömät verot olivat 3,6 miljoonaa euroa eli 3,2 miljoonaa euroa
suuremmat kuin vuotta aiemmin. Katsauskauden voitto oli 8,9 miljoonaa
euroa ja vuotta aiemmin 1,0 miljoonaa euroa.
Tulos osaketta kohden oli 0,17 euroa (0,02 euroa). Oma pääoma osaketta
kohden oli 9,49 euroa (9,86 euroa).
Myynti ja tuloskehitys ryhmittäin
Tavarataloryhmän myynti kasvoi yhden prosentin 184,0 miljoonaan euroon.
Maailmantilanteen ja -talouden yleinen epävarmuus heijastui jossain määrin
kotimaan tavaratalojen myynnin kehitykseen, minkä lisäksi Helsingin
keskustaan tulevaa asiakasliikennettä haittasivat Kampin rakennustyöt.
Dollarimääräinen myynti Venäjällä kasvoi noin 20 prosenttia, mutta
tavaratalojen hinnoitteluvaluuttana käytetyn Yhdysvaltain dollarin
heikkenemisen vuoksi vertailukelpoinen euromääräinen myynti oli edellisen
vuoden tasolla. Ulkomaantoimintojen osuus ryhmän myynnistä oli 15
prosenttia (15 prosenttia). Tavarataloryhmän liiketulos pieneni 0,7
miljoonaa euroa ja oli -1,8 miljoonaa euroa (-1,1 miljoonaa euroa).
Tuloksen heikkeneminen johtui osaksi jo avattujen ja myöhemmin vuoden
aikana avattavien Stockmann Beauty- ja Zara-myymälöiden sekä Riian
tavaratalon ennen avausta syntyvistä kustannuksista.
Autokauppa kasvoi Suomessa alkuvuonna poikkeuksellisen voimakkaasti
autoveron alentamisen seurauksena. Autoryhmän myynti kasvoi peräti 25
prosenttia ja oli 113,2 miljoonaa euroa. Uusien autojen kappalemääräinen
myynti kasvoi 41 prosenttia ja käytettyjen autojen 22 prosenttia
vertailukaudesta. Stockmannin markkinaosuus pääkaupunkiseudun autokaupassa
kasvoi selvästi. Uusien autojen tilauskanta on edelleen merkittävästi
edellisen vuoden tasoa korkeampi. Ryhmän liikevoitto kasvoi 0,7 miljoonaa
euroa ja oli 1,7 miljoonaa euroa (1,0 miljoonaa euroa).
Hobby Hall -ryhmän myynti kasvoi yhden prosentin ja oli 57,8 miljoonaa
euroa. Ryhmän liiketulos oli edellisen vuoden tasolla eli -0,7 miljoonaa
euroa, johon sisältyvät uusien markkinoiden avaamisesta Liettuassa
aiheutuneet kustannukset. Vuoden 2002 lopulla käynnistetyt
säästötoimenpiteet alkavat vaikuttaa täysimääräisesti toisen
vuosineljänneksen aikana.
Seppälä-ryhmän myynti kasvoi 2 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta
ajasta ja oli 26,2 miljoonaa euroa. Seppälän liiketulos parani ja oli -1,9
miljoonaa euroa (-2,0 miljoonaa euroa).
Rahoitus ja sitoutunut pääoma
Likvidit varat olivat 59,6 miljoonaa euroa, kun ne vuoden 2002 lopussa
olivat 70,5 miljoonaa euroa.
Lainoja lyhennettiin alkuvuoden aikana 1,0 miljoonalla eurolla. Uutta
pitkäaikaista lainaa ei nostettu. Pitkäaikaisten lainojen määrä oli
maaliskuun lopussa 35,0 miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste aleni
vertailukauden 68,9 prosentista 63,5 prosenttiin. Alentuminen johtui
pääosin osingon täsmäytyspäivän ajoittumisesta vuoden ensimmäiselle
neljännekselle. Vuoden 2002 lopussa omavaraisuusaste oli 69,7 prosenttia.
Pääomien vapauttamiseen tähtäävän strategiansa mukaisesti Stockmann
myi Espoon Tapiolan tavaratalokiinteistönsä hollantilaisen
kiinteistösijoitusyhtiön Wereldhave N.V:n täysin omistamalle
konserniyhtiölle runsaan 36 miljoonan euron kauppahinnalla. Samalla
Stockmann vuokrasi myydyn kiinteistön uudelta omistajalta Tapiolan
tavaratalon käyttöön pitkäaikaisin vuokrasopimuksin. Tapiolan tavaratalo
on jo aikaisemmin toiminut ns. kodin tavaratalon osalta vuokratiloissa,
joiden vuokranantajana toimii Oy Etola Ab. Tämä vuokrasuhde, jonka pituus
on sama kuin nyt myydystä kiinteistöstä solmittu vuokrasopimus, jatkuu
ennallaan.
Sijoitetun pääoman tuottoprosentti viimeisten 12 kuukauden ajalta kasvoi
tuloksen kasvun myötä ja oli 15,2 prosenttia (9,5 prosenttia). Konsernin
sitoutunut pääoma pieneni vuoden aikana toteutettujen kiinteistömyyntien
seurauksena ja oli katsauskauden lopulla 538,5 miljoonaa euroa (576,8
miljoonaa euroa).
Kokonaisvastuusitoumukset pienenivät vuoden 2002 lopusta 1,9 miljoonalla
eurolla ja olivat 66,5 miljoonaa euroa.
Investoinnit
Katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 6,0 miljoonaa euroa (7,4
miljoonaa euroa).
Tavarataloryhmän investoinnit katsauskaudella olivat yhteensä 3,4
miljoonaa euroa. Ryhmän merkittävin investointikohde on edelleen Riian
tavaratalo. Vuoden 2003 aikana kohteeseen sitoutuu noin 19,0 miljoonaa
euroa, ja Stockmannin kokonaisinvestointi tulee olemaan noin 24,0
miljoonaa euroa. Tavaratalo avataan suunnitelmien mukaisesti syksyllä.
Moskovan ensimmäinen Zara-myymälä avattiin helmikuun lopussa Mega-
kauppakeskuksessa. Sen toiminta on käynnistynyt erittäin hyvin. Toinen
Suomen uusista Zara-myymälöistä avattiin Helsingin Itäkeskuksessa
huhtikuun 15. päivänä, ja toinen avataan Turun Hansa-korttelissa huhtikuun
lopussa. Uusin Stockmann Beauty -kosmetiikkaketjun myymälä avattiin
kauppakeskus Forumissa Helsingissä huhtikuun 16. päivänä. Seuraava
Stockmann Beauty -myymälä avataan Tampereen Koskikeskuksessa toukokuussa.
Hobby Hall -ryhmän investoinnit katsauskaudella olivat yhteensä 0,2
miljoonaa euroa. Ne kohdistuivat tietojärjestelmien kehittämiseen sekä
postimyynnin käynnistämiseen Liettuassa. Myynti Liettuassa on lähtenyt
käyntiin suunnitelmien mukaisesti.
Katsauskauden kiinteistöinvestoinnit olivat 1,6 miljoonaa euroa, josta 0,9
miljoonaa euroa kohdistui Riian tavarataloon.
Muut investoinnit katsauskaudella olivat yhteensä 0,8 miljoonaa euroa.
Ajankohtaiset hankkeet
Stockmannilla on esisopimus myyntipinta-alaltaan noin 11 000 neliömetrin
tavaratalon avaamisesta vuokratiloissa kauppakeskus Jumbon uudisosassa
Vantaalla. Suunnitelmien mukaan tavaratalo valmistuu vuonna 2005. Samoin
Stockmannilla on esisopimus pinta-alaltaan noin 8 000 neliömetrin
tavaratalon avaamisesta vuokratiloissa Pietarin keskustassa vuonna 2005.
Helsingissä on vireillä mittava keskustatavaratalon laajennus- ja
muutossuunnitelma. Suunnitelman mukaan tavaratalon kaupallisia tiloja
laajennetaan noin 10 000 neliömetrillä muuttamalla tiloja kaupalliseen
käyttöön ja rakentamalla uutta tilaa. Tämän lisäksi tavaratalolle
rakennetaan täysin uudet tavarankäsittely- ja huoltotilat sekä yhteydet
uusiin asiakaspaikoitustiloihin. Laajennuksen jälkeen Helsingin
tavaratalon myyntipinta-ala on noin 50 000 neliömetriä. Hankkeen
kustannusarvio on kokonaisuudessaan noin 90 miljoonaa euroa. Töiden on
alustavan arvion mukaan tarkoitus valmistua vuonna 2007. Hankkeen
toteutuminen edellyttää asemakaavan muutosta, joka on pantu vireille.
Stockmann ja IKEA:n venäläinen tytäryhtiö LLC IKEA MOS ovat tehneet
vuokrasopimuksen Etelä-Moskovassa sijaitsevaan kauppakeskus Megaan
sijoittuvasta myyntipinta-alaltaan noin 10 000 neliömetrin suuruisesta
Stockmann-tavaratalosta. Tämä tavaratalo avautuu yleisölle keväällä 2004.
Mega on IKEA:n perustama pinta-alaltaan 195 000 neliömetrin suuruinen
kauppakeskus, jossa on toiminut helmikuusta alkaen mm. Zaran ensimmäinen
Venäjän myymälä.
IKEA on lisäksi tekemässä kesän aikana päätöstä toisen vastaavan, pinta-
alaltaan noin 200 000 neliömetrin suuruisen kauppakeskuksen perustamisesta
Moskovan pohjoisosaan. IKEA ja Stockmann ovat solmineet esisopimuksen
myyntipinta-alaltaan niinikään noin 10 000 neliömetrin suuruisen Stockmann-
tavaratalon perustamisesta vuokratiloihin myös tähän kauppakeskukseen,
joka on tarkoitus avata yleisölle vuoden 2004 lopussa. Tämä olisi
Stockmannin kolmas täysimittainen tavaratalo Moskovassa. Kummankin uuden
tavaratalon vuositason myynniksi on arvioitu noin 50 miljoonaa euroa.
Stockmannin investoinnit kumpaankin kohteeseen tulevat olemaan noin 20
miljoonaa euroa.
Seppälä avaa syksyllä 2003 ensimmäiset Latvian myymälänsä, joista yksi
tulee toimimaan Stockmannin tavaratalokiinteistössä.
Yhtiökokous
Maaliskuun 25. päivänä pidetty varsinainen yhtiökokous päätti, että
osinkona vuodelta 2002 maksetaan 0,70 euroa osakkeelta sekä yhtiön 140-
vuotisjuhlan kunniaksi lisäosinko 0,20 euroa osakkeelta eli yhteensä 0,90
euroa osakkeelta.
Hallituksen jäsenistä olivat erovuorossa toimitusjohtaja Lasse Koivu,
professori Eva Liljeblom ja ministeri Christoffer Taxell. Kaikki valittiin
uudelleen hallituksen jäseniksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi.
Järjestäytymiskokouksessaan 25.3.2003 hallitus valitsi uudelleen
puheenjohtajakseen toimitusjohtaja Lasse Koivun ja varapuheenjohtajakseen
toimitusjohtaja Erkki Etolan.
Varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittiin KHT-tilintarkastaja Wilhelm
Holmberg uudelleen sekä uutena KHT-tilintarkastaja Henrik Holmbom.
Varatilintarkastajana jatkaa KPMG Wideri Oy Ab.
Osakkeet ja osakkeenomistajat
Yhtiön osakekannan markkina-arvo maaliskuun lopussa oli 705,2 miljoonaa
euroa. Vuoden 2002 lopussa osakekannan markkina-arvo oli 710,1 miljoonaa
euroa.
Stockmannin osakkeiden kurssit kehittyivät katsauskaudella sekä HEX-
yleisindeksiä että HEX-portfolioindeksiä paremmin. Maaliskuun lopussa A-
osakkeen kurssi oli 13,75 euroa, kun se vuoden 2002 lopussa oli 13,84
euroa, ja B-osakkeen 13,70 euroa, kun se vuoden 2002 lopussa oli 13,80
euroa.
Stockmannin omistuksessa oli maaliskuun 2003 lopussa edelleen 163 000 omaa
A-osaketta ja 250 000 omaa B-osaketta. Näiden osakkeiden nimellisarvo on
yhteensä 826 000 euroa, ja ne edustavat 0,8 prosenttia kaikista osakkeista
sekä 0,7 prosenttia kaikista äänistä. Niiden hankintahinta oli yhteensä
6,2 miljoonaa euroa.
Yhtiön hallituksella ei ole voimassa olevia valtuuksia osakepääoman
korottamiseen, vaihtovelkakirja- tai optiolainan ottamiseen eikä omien
osakkeiden ostamiseen.
Henkilömäärä
Katsauskaudella konsernin henkilöstön lukumäärä oli keskimäärin 8 190,
mikä on 199 henkilöä enemmän kuin vertailukaudella. Henkilömäärän kasvu
johtuu pääosin tavarataloryhmän uusista Zara- ja Stockmann Beauty
-myymälöistä. Kokoaikaiseksi muutettu keskimääräinen henkilömäärä kasvoi
91 henkilöllä ja oli 6 626 henkilöä.
Ulkomailla työskenteli maaliskuun 2003 lopussa 1 434 henkilöä. Edellisen
vuoden maaliskuun lopussa ulkomailla työskenteli 1 225 henkilöä.
Loppuvuoden näkymät
Vähittäiskaupan myynnin ilman autokauppaa arvioidaan epävarmasta
taloustilanteesta huolimatta edelleen kasvavan Suomessa. Uusien
henkilöautojen kappalemääräisen myynnin odotetaan kasvavan merkittävästi.
Venäjän ja Baltian maiden talouksien odotetaan edelleen kasvavan Suomea
nopeammin. Stockmann-konsernin myynnin arvioidaan olevan markkinoiden
kasvua parempi. Vuoden 2003 myynnin arvioidaan olevan runsaat 1,7
miljardia euroa.
Konsernin toisen vuosineljänneksen tuloksen arvioidaan jäävän pienemmäksi
kuin edellisenä vuonna, koska vuoden 2002 toisen neljänneksen tulokseen
sisältyi 7,1 miljoonaa euroa liiketoiminnan muita tuottoja.
Vuosikertomuksessa esitetty vuoden 2003 tulosarvio on muuttumaton. Arvio
on, että vuoden 2003 voitto ennen satunnaisia eriä on parempi kuin vuonna
2002.
Helsingissä 24. huhtikuuta 2003
STOCKMANN Oyj Abp
Tuloslaskelma, konserni, Me
1-3/03 1-3/02 Muutos % 1-12/02
Liikevaihto 318,7 297,6 7 1 315,3
Liiketoiminnan muut tuotot 12,8 1,7 651 8,8
Materiaalit ja palvelut 225,5 207,5 9 876,4
Henkilöstökulut 46,0 43,7 5 184,9
Poistot 7,1 7,2 -1 28,9
Liiketoiminnan muut kulut 42,4 41,6 2 172,0
Liikevoitto 10,5 -0,7 61,9
Rahoitustuotot ja -kulut 2,0 2,0 0 6,7
Voitto ennen satunnaisia eriä 12,5 1,4 823 68,6
Satunnaiset erät 0,0 0,0 0,0
Voitto ennen veroja 12,5 1,4 823 68,6
Välittömät verot 3,6 0,4 826 18,9
(tulosta vastaavat)
Vähemmistön osuus 0,0 0,0 0,0
Kauden voitto 8,9 1,0 826 49,7
Tulos/osake, e 0,17 0,02 822 0,97
Tulos/osake, laimennettu e 0,17 0,02 803 0,97
Oma pääoma/osake e 9,49 9,86 -4 10,21
Oman pääoman tuotto, 11,6 6,9 9,6
liukuva 12 kk, %
Sijoitetun pääoman tuotto, 15,2 9,5 12,6
liukuva 12 kk, %
Henkilöstö keskimäärin 6 626 6 535 1 6 752
kokoaikaiseksi muutettuna
Myynti liiketoimintaryhmittäin, Me
1-3/03 1-3/02 Muutos % 1-12/02
Tavarataloryhmä 184,0 181,7 1 811,1
Autoryhmä 113,2 90,5 25 398,9
Hobby Hall -ryhmä 57,8 57,1 1 237,1
Seppälä-ryhmä 26,2 25,7 2 132,7
Kiinteistöt 5,2 6,4 -19 23,9
Eliminoinnit -5,0 -6,3 -21,3
Konserni 381,4 355,1 7 1 582,3
Liikevaihto liiketoimintaryhmittäin, Me
1-3/03 1-3/02 Muutos % 1-12/02
Tavarataloryhmä 155,4 153,8 1 679,3
Autoryhmä 93,1 74,6 25 328,3
Hobby Hall -ryhmä 48,3 47,8 1 198,1
Seppälä-ryhmä 21,6 21,1 2 109,2
Kiinteistöt 5,7 6,3 -9 24,2
Eliminoinnit -5,4 -6,0 -23,7
Konserni 318,7 297,6 7 1 315,3
Liikevoitto liiketoimintaryhmittäin, Me
1-3/03 1-3/02 Muutos % 1-12/02
Tavarataloryhmä -1,8 -1,1 61 39,7
Autoryhmä 1,7 1,0 65 5,4
Hobby Hall -ryhmä -0,7 -0,7 -1 0,5
Seppälä-ryhmä -1,9 -2,0 -8 10,4
Kiinteistöt 4,2 4,5 -6 16,4
Liiketoiminnan muut tuotot 12,8 1,7 651 8,8
Eliminoinnit -3,9 -4,0 -19,3
Konserni 10,5 -0,7 61,9
Investoinnit liiketomintaryhmittäin, brutto, Me
1-3/03 1-3/02 Muutos % 1-12/02
Tavarataloryhmä 3,4 3,5 -3 10,1
Autoryhmä 0,6 0,1 798 0,6
Autoryhmän leasing-omaisuus -0,3 -0,2 58 -0,8
Hobby Hall -ryhmä 0,2 0,7 -65 3,2
Seppälä-ryhmä 0,2 0,1 267 0,6
Kiinteistöt 1,6 3,1 -50 10,9
Muut 0,3 0,1 103 1,2
Konserni 6,0 7,4 -19 25,8
Kassavirtalaskelma, konserni, Me
1-3/03 1-3/02 1-12/02
Liiketoiminnan rahavirta -3,9 1,5 70,2
Investointien rahavirta -4,8 -4,3 23,5
Rahoituksen rahavirta
Maksetut osingot 0,0 0,0 -30,6
Pitkäaikaisten lainojen muutos -1,0 -0,1 -7,9
Lyhytaikaisten lainojen muutos -1,2 -3,0 -10,3
Rahoituksen rahavirta yhteensä -2,2 -3,1 -48,9
Rahavarojen muutos -10,9 -5,9 44,8
Rahavarat kauden alussa 70,5 25,6 25,6
Rahavarat kauden lopussa 59,6 19,7 70,5
Tase, konserni, Me
31.3.03 31.3.02 31.12.02
Pysyvät vastaavat
Aineettomat hyödykkeet 36,1 38,0 36,3
Aineelliset hyödykkeet 212,0 265,9 236,4
Sijoitukset 28,7 40,5 28,7
Vaihtuvat vastaavat
Vaihto-omaisuus 222,2 197,5 188,9
Saamiset 210,3 174,6 191,8
Likvidit varat 59,6 19,7 70,5
Vastaavaa 768,7 736,1 752,7
Oma pääoma 487,9 506,8 524,8
Vähemmistöosuus 0,0 0,2 0,0
Pakolliset varaukset 1,4
Laskennallinen verovelka 23,3 25,9 23,3
Pitkäaikainen vieras pääoma 35,0 43,6 35,8
Lyhytaikainen vieras pääoma
Korollinen 15,7 24,9 16,9
Koroton 206,9 133,4 151,9
Vastattavaa 768,7 736,1 752,7
Omavaraisuusaste, % 63,5 68,9 69,7
Velkaantumisaste (Gearing), % -1,8 9,6 -3,4
Liiketoiminnan rahavirta/osake, e -0,08 0,03 1,38
Korollinen nettovelka, Me -120,6 -27,8 -128,1
Osakkeiden lukumäärä kauden lopussa, 51 384 51 383 51 384
1000 kpl
Osakkeiden lukumäärä, 50 971 50 970 50 971
painotettu keskiarvo, 1000 kpl
Vastuusitoumukset, konserni, Me
31.3.03 31.3.02 31.12.02
Kiinnitykset maa-alueisiin ja rakennuksiin 3,4 3,4 3,4
Pantit 0,1 0,1 0,1
Takaukset 0,5
Muut vastuut 63,0 62,5 64,9
Yhteensä 66,5 66,5 68,4
Johdannaissopimukset, konserni, Me
31.3.03 31.3.02 31.12.02
Nimellisarvot
Valuuttajohdannaissopimukset 9,9 27,4 11,4
Korkojohdannaissopimukset 70,0 70,0 80,0
Markkina-arvot
Valuuttajohdannaissopimukset 0,0 -0,5 0,0
Korkojohdannaissopimukset -1,3 0,0 -0,8
Johdannaissopimukset kohdistuvat tulevien liiketominnan kassavirtojen
suojaukseen.
Tuloslaskelma vuosineljänneksittäin, konserni, Me
Q1/03 Q4/02 Q3/02 Q2/02
Liikevaihto 318,7 391,8 306,7 319,2
Liiketoiminnan muut tuotot 12,8 0,0 0,0 7,1
Materiaalit ja palvelut 225,5 249,2 207,6 212,1
Henkilöstökulut 46,0 55,1 40,7 45,4
Poistot 7,1 7,3 7,1 7,3
Liiketoiminnan muut kulut 42,4 47,6 41,5 41,3
Liikevoitto 10,5 32,7 9,7 20,2
Rahoitustuotot ja -kulut 2,0 2,2 1,5 1,0
Voitto ennen satunnaisia eriä 12,5 34,8 11,2 21,2
Satunnaiset erät 0,0 0,0 0,0 0,0
Voitto ennen veroja 12,5 34,8 11,2 21,2
Välittömät verot 3,6 9,1 3,3 6,1
(tulosta vastaavat)
Vähemmistön osuus 0,0 0,0 0,0 0,0
Kauden voitto 8,9 25,7 7,9 15,0
Tulos/osake, euro 0,17 0,49 0,16 0,30
Tuloslaskelma vuosineljänneksittäin, konserni, Me
Q1/02 Q4/01 Q3/01 Q2/01
Liikevaihto 297,6 371,6 290,6 319,1
Liiketoiminnan muut tuotot 1,7 0,4 0,2 0,0
Materiaalit ja palvelut 207,5 235,1 198,5 219,0
Henkilöstökulut 43,7 53,0 40,1 43,7
Poistot 7,2 7,6 7,0 7,1
Liiketoiminnan muut kulut 41,6 47,9 37,3 39,7
Liikevoitto -0,7 28,4 8,0 9,7
Rahoitustuotot ja -kulut 2,0 2,2 0,4 1,5
Voitto ennen satunnaisia eriä 1,4 30,6 8,4 11,2
Satunnaiset erät 0,0 0,0 0,0 0,0
Voitto ennen veroja 1,4 30,6 8,4 11,2
Välittömät verot 0,4 10,4 2,4 3,2
(tulosta vastaavat)
Vähemmistön osuus 0,0 0,0 0,0 0,0
Kauden voitto 1,0 20,2 6,0 7,9
Tulos/osake, euro 0,02 0,40 0,12 0,16
Myynti liiketoimintaryhmittäin, Me
Q1/03 Q4/02 Q3/02 Q2/02
Tavarataloryhmä 184,0 258,0 183,4 188,1
Autoryhmä 113,2 103,4 98,5 106,4
Hobby Hall -ryhmä 57,8 70,2 53,5 56,2
Seppälä-ryhmä 26,2 39,9 33,3 33,8
Kiinteistöt 5,2 4,7 6,0 6,8
Eliminoinnit -5,0 -3,4 -5,4 -6,2
Konserni 381,4 472,7 369,3 385,2
Myynti liiketoimintaryhmittäin, Me
Q1/02 Q4/01 Q3/01 Q2/01
Tavarataloryhmä 181,7 241,2 173,0 174,5
Autoryhmä 90,5 92,8 93,2 119,6
Hobby Hall ryhmä 57,1 66,9 50,2 56,7
Seppälä-ryhmä 25,7 40,8 33,6 34,0
Kiinteistöt 6,4 5,9 6,0 6,1
Eliminoinnit -6,3 -5,8 -5,8 -6,3
Konserni 355,1 441,9 350,2 384,8
Liikevaihto liiketomintaryhmittäin, Me
Q1/03 Q4/02 Q3/02 Q2/02
Tavarataloryhmä 155,4 214,7 153,7 157,1
Autoryhmä 93,1 85,1 81,2 87,4
Hobby Hall -ryhmä 48,3 58,7 44,7 46,9
Seppälä-ryhmä 21,6 32,8 27,4 27,8
Kiinteistöt 5,7 5,1 6,3 6,6
Eliminoinnit -5,4 -4,6 -6,6 -6,4
Konserni 318,7 391,8 306,7 319,2
Liikevaihto liiketomintaryhmittäin, Me
Q1/02 Q4/01 Q3/01 Q2/01
Tavarataloryhmä 153,8 201,7 144,9 145,3
Autoryhmä 74,6 76,3 76,8 98,8
Hobby Hall -ryhmä 47,8 59,2 41,6 47,1
Seppälä-ryhmä 21,1 33,5 27,6 27,9
Kiinteistöt 6,3 6,1 5,9 6,1
Eliminoinnit -6,0 -5,1 -6,2 -6,2
Konserni 297,6 371,6 290,6 319,1
Liikevoitto liiketomintaryhmittäin, Me
Q1/03 Q4/02 Q3/02 Q2/02
Tavarataloryhmä -1,8 27,7 6,0 7,2
Autoryhmä 1,7 1,0 1,9 1,4
Hobby Hall -ryhmä -0,7 1,0 -0,7 0,9
Seppälä-ryhmä -1,9 6,0 2,0 4,4
Kiinteistöt 4,2 3,6 4,0 4,4
Liiketoiminnan muut tuotot 12,8 0,0 0,0 7,1
Eliminoinnit -3,9 -6,6 -3,6 -5,2
Konserni 10,5 32,7 9,7 20,2
Liikevoitto liiketomintaryhmittäin, Me
Q1/02 Q4/01 Q3/01 Q2/01
Tavarataloryhmä -1,1 21,8 4,7 8,1
Autoryhmä 1,0 0,1 1,3 0,9
Hobby Hall -ryhmä -0,7 6,7 0,3 -1,4
Seppälä-ryhmä -2,0 3,6 1,0 2,1
Kiinteistöt 4,5 3,8 3,7 4,4
Liiketoiminnan muut tuotot 1,7 0,4 0,2 0,0
Eliminoinnit -4,0 -8,0 -3,4 -4,4
Konserni -0,7 28,4 8,0 9,7
Osavuosikatsaus on tilintarkastamaton.
Helsingissä, 24. huhtikuuta 2003
STOCKMANN Oyj Abp
Hannu Penttilä
toimitusjohtaja
JAKELU
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
Lehdistö- ja analyytikkotilaisuus tänään 24.4.2003 kello 14.00, World
Trade Center, Marskin sali, Aleksanterinkatu 17, Helsinki.