Uutishuone
STOCKMANN MYI TAPIOLAN TAVARATALOKIINTEI
STOCKMANN Oyj Abp PÖRSSITIEDOTE 28.3.2003 klo 16.15
STOCKMANN MYI TAPIOLAN TAVARATALOKIINTEISTÖN
ENSIMMÄISEN VUOSINELJÄNNEKSEN TULOS PARANEE SELVÄSTI
Pääomien vapauttamiseen tähtäävän strategiansa mukaisesti Stockmann on
myynyt Espoon Tapiolan tavaratalokiinteistönsä hollantilaisen
kiinteistösijoitusyhtiön Wereldhave N.V:n täysin omistamalle
konserniyhtiölle runsaan 36 miljoonan euron kauppahinnalla. Wereldhave
N.V. omistaa Suomessa myös kauppakeskus Itäkeskuksen Helsingissä. Samalla
Stockmann on vuokrannut myydyn kiinteistön uudelta omistajalta Tapiolan
tavaratalon käyttöön pitkäaikaisin vuokrasopimuksin. Stockmannin
tavaratalo Tapiolassa on jo aikaisemmin toiminut ns. kodin tavaratalon
osalta vuokratiloissa, joiden vuokranantajana toimii Oy Etola Ab. Tämä
vuokrasuhde, jonka pituus on sama kuin nyt myydystä kiinteistöstä solmittu
vuokrasopimus, jatkuu ennallaan.
Kuten Itäkeskuksen kaupan yhteydessä on kerrottu, Wereldhavenin
strategiana on kiinteistöomaisuuden kasvattaminen Suomessa hankkimalla
uusia ja uudehkoja kiinteistöjä hyviltä paikoilta, ja nyt tehty kauppa on
tämän strategian mukainen. Stockmann on tyytyväinen siitä, että sen
tavaratalokiinteistö Tapiolassa siirtyy omistajalle, jonka intresseissä on
kehittää Tapiolaa kauppapaikkana pitkällä tähtäimellä.
Kaupan johdosta Stockmann-konsernin ensimmäisen vuosineljänneksen tulos
paranee selvästi edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
Hallituksen toimintakertomuksessaan esittämä koko vuoden tulosta koskeva
tavoite, jonka mukaan vuoden 2003 voitto ennen satunnaisia eriä on parempi
kuin vuonna 2002, on muuttumaton.
STOCKMANN Oyj Abp
Hannu Penttilä
toimitusjohtaja
JAKELU
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet