Tiedonantopolitiikka

Tässä tiedonantopolitiikassa (Disclosure Policy) kuvataan keskeiset periaatteet ja toimintatavat, joiden mukaisesti Lindex Group Oyj (”Lindex-konserni” tai ”yhtiö”) viestii pääomamarkkinoiden ja muiden sidosryhmien kanssa.

Lindex-konserni noudattaa viestinnässään Suomen ja EU:n lainsäädäntöä, NASDAQ Helsinki Oy:n sääntöjä, Finanssivalvonnan (FIN-FSA), EU:n arvopaperiviranomaisen (ESMA) sekä muiden viranomaisten määräyksiä ja ohjeita sekä Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia.

PERIAATTEET

Lindex-konsernin keskeiset viestinnän periaatteet ovat luotettavuus, avoimuus, johdonmukaisuus ja selkeys. Viestinnän tavoitteena on antaa totuudenmukainen kuva yhtiön toiminnasta ja taloudellisesta tilanteesta.

Lindex-konserni julkaisee arvopapereidensa hinnanmuodostukseen vaikuttavat tiedot ilman aiheetonta viivytystä, samanaikaisesti ja tasapuolisesti kaikkien sidosryhmien saataville.

VASTUUT

Lindex-konsernin toimitusjohtaja vastaa tiedonantopolitiikan toteuttamisesta ja muut johdon jäsenet osallistuvat siihen omien vastuualueidensa osalta. Yhtiön viestintäyksikkö valmistelee tiedonantopolitiikan mukaiset julkaisut ja materiaalit. Yhtiön toimintaa ja kehitystä koskevia lausuntoja antaa pääsääntöisesti Lindex-konsernin toimitusjohtaja. Konsernin johtoryhmän jäsenet antavat lausuntoja omien vastuualueidensa piiriin kuuluvista asioista.

Yhtiön hallitus hyväksyy tiedonantopolitiikan. Toimitusjohtaja tai hänen valtuuttamansa henkilö voi tehdä tarvittaessa teknisiä muutoksia hallituksen hyväksymään politiikkaan.

TALOUDELLINEN RAPORTOINTI

Lindex-konserni julkaisee tietoja taloudellisesta tilanteestaan osavuosi- ja puolivuosikatsauksissa, tilinpäätöstiedotteessa ja tilinpäätöksessä. Yhtiö julkaisee tulevan tilikauden taloudellisten raporttien julkaisupäivät pörssitiedotteella ennen edellisen tilikauden päättymistä. Lindex-konserni julkaisee taloudellisia tietoja emoyhtiöstä, konsernista kokonaisuutena ja divisioonista, jotka ovat Lindex ja Stockmann.

Taloudellisten raporttien lisäksi Lindex-konserni julkaisee vuosittain kestävyysselvityksen, selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemisraportin.

TIEDOTTEET

Pörssitiedotteet

Lindex-konserni julkistaa pörssitiedotteena ilman aiheetonta viivytystä kaikki sellaiset päätökset, asiat ja tapahtumat, jotka yhtiön arvion mukaan ovat sisäpiiritietoa tai jotka muuten voivat olennaisesti vaikuttaa yhtiön arvopapereiden arvoon. Lisäksi yhtiö julkaisee soveltuvien säädösten mukaisesti pörssitiedotteena muita tietoja, kuten johdon liiketoimet ja yhtiökokouskutsut.

Lindex-konserni voi lykätä sisäpiiritiedon julkistamista, jos välitön julkistaminen todennäköisesti vaarantaisi yhtiön oikeutetut edut, julkistamisen lykkääminen ei todennäköisesti johtaisi yleisöä harhaan, ja yhtiö pystyy takaamaan kyseisen tiedon säilymisen luottamuksellisena. Sisäpiiritiedon julkistamisessa, julkistamisen lykkäämisessä ja niitä koskevissa prosesseissa Lindex-konserni noudattaa markkinoiden väärinkäyttöasetusta ja muita soveltuvia sääntöjä ja lakeja.

Lindex-konsernin toimitusjohtaja tai hänen valtuuttamansa konsernin johtoryhmän jäsen hyväksyy pörssitiedotteet. Hallitus käsittelee ja hyväksyy yhtiön arvion mukaan merkittävimmät pörssitiedotteet.

Lehdistötiedotteet

Lindex-konserni julkaisee lehdistötiedotteita asioista, jotka eivät täytä pörssitiedottamisen vaatimuksia, mutta joilla arvioidaan olevan uutisarvoa tai joihin kohdistuu muutoin yleistä mielenkiintoa. Konsernin divisioonat voivat julkaista niitä koskevia paikallisia uutisia lehdistötiedotteina, jolloin ne voidaan julkaista paikallisella kielellä.

TULOSENNUSTEET JA NÄKYMÄT

Lindex-konserni voi julkaista tulosennusteen ja arvion markkinanäkymistä tilinpäätöstiedotteessa sekä osa- ja puolivuosikatsauksissa. Tulosennuste ja näkymät perustuvat yhtiön arvioon tulevasta kehityksestä julkaisuhetkellä.

TULOSVAROITUKSET

Lindex-konserni antaa tulosvaroituksen, jos sen taloudellisessa asemassa tapahtuu merkittävä muutos, tai on syytä olettaa, että taloudellinen kehitys poikkeaa yhtiön julkaisemasta tulosennusteesta. Toimitusjohtaja päättää tulosvaroituksen antamisesta, ja se annetaan pörssitiedotteena ilman aiheetonta viivytystä.

VIESTINTÄKANAVAT JA -KIELET

Yhtiö julkaisee kaikki olennaiset tiedot samanaikaisesti NASDAQ Helsinki Oy:n kautta, keskeisille medioille ja yhtiön verkkosivuilla www.lindex-group.com. Yhtiön muita tilanteen mukaan hyödynnettäviä viestinnän kanavia ovat muun muassa tapaamiset, tilaisuudet, sosiaalinen media ja sisäisen viestinnän kanavat.

Taloudelliset raportit, pörssi- ja lehdistötiedotteet sekä muu sijoittajatieto esimerkiksi yhtiön verkkosivuilla julkaistaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Yhtiön virallinen raportointikieli on suomi.

HILJAINEN JAKSO

Lindex-konserni noudattaa 30 päivän hiljaista jaksoa ennen tilinpäätöstiedotteen, osavuosikatsauksen ja puolivuosikatsauksen julkistamista. Jakson aikana Lindex-konsernin edustajat eivät tapaa pääomamarkkinoiden edustajia eivätkä kommentoi yhtiön taloudellista tilaa tai yhtiön tai markkinoiden tulevaisuuden näkymiä.

HUHUT, MARKKINA-ARVIOT JA VUODOT

Lindex-konserni ei kommentoi markkinahuhuja, osakekurssin kehitystä, analyytikoiden ennusteita tai osakkeenomistajien toimia, ellei se ole välttämätöntä selvästi virheellisten tietojen oikaisemiseksi. Jos lykkäyksen kohteena ollut sisäpiiritieto tai Lindex-konsernin arvopaperien arvoon olennaisesti vaikuttava tieto on vuotanut julkisuuteen ennenaikaisesti, yhtiö julkaisee tiedon pörssitiedotteena mahdollisimman pian.

SIJOITTAJA-, ANALYYTIKKO- JA MEDIAYHTEYDET

Lindex-konserni vastaa sijoittajien, analyytikoiden ja median kysymyksiin ilman aiheetonta viivytystä. Yhtiön johto tapaa aktiivisesti pääomamarkkinoiden ja median edustajia. Tapaamisten sisältö rajoittuu yhtiön jo julkaisemiin tai markkinoilla yleisesti saatavilla oleviin tietoihin, eikä niissä tuoda esille uusia julkaisemattomia tietoja, joilla voisi olla vaikutusta yhtiön arvopaperien arvoon.

Lindex-konserni julkaisee verkkosivuillaan analyytikot, jotka yhtiön saamien tietojen mukaan seuraavat yhtiön kehitystä. Lindex-konserni ei julkaise eikä välitä yhtiötä koskevia ulkopuolisten tahojen arviointeja, kuten katsauksia tai konsensusraportteja.

SISÄPIIRI JA JOHTOHENKILÖIDEN LIIKETOIMET

Lindex-konserni noudattaa sisäpiiriohjeistuksessa ja -hallinnossa markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (MAR) vaatimuksia ja sen nojalla annettuja säännöksiä, Finanssivalvonnan ohjeita sekä NASDAQ Helsinki Oy:n sääntöjä ja sisäpiiriohjetta.

Lindex-konsernin toimitusjohtaja, konsernin johtoryhmän tai hallituksen jäsenet eivät saa käydä kauppaa yhtiön osakkeilla tai muilla rahoitusvälineillä 30 päivän aikana ennen osavuosi- tai puolivuosikatsauksen tai tilinpäätöksen julkistamista.

VIESTINTÄ POIKKEUSTILANTEISSA

Poikkeustilanteiden johtamisesta vastaa toimitusjohtaja tai hänen valtuuttamansa konsernin johtoryhmän jäsen. Poikkeustilanteissa keskeisiä viestinnän periaatteita ovat julkistettavien tietojen laadun varmistaminen, avoimuus, nopeus ja aktiivisuus.

Lindex Group Oyj:n hallituksen hyväksymä 22.8.2024.