Uutishuone
Stockmannin Hullut Päivät Woltiin – suosikkituotteet saatavilla pikatoimituksella myös tavaratalokaupunkien ulkopuolella
Stockmann ja teknologiayhtiö Wolt pilotoivat uutta palvelukonseptia Stockmannin Hullujen Päivien aikana. Pilotin myötä erä Hullujen Päivien suosikkituotteita tuodaan ostettaviksi Woltin sovelluksen kautta eri kaupunkeihin kautta Suomen. Stockmannin tavaratalopaikkakuntien lisäksi Hullujen Päivien tuotteita on nyt saatavilla myös Oulussa, Vaasassa, Porissa, Lahdessa, Seinäjoella ja Joensuussa Woltin Market-verkoston kautta.
Hulluille Päiville avataan kampanjan aikana 28.9-4.10.2022 oma Hullut Päivät -niminen kauppa Woltin sovellukseen. Toimitettavat tuotteet sijaitsevat Wolt Marketien tiloissa ja Woltin lähettikumppanit toimittavat ne asiakkaan kotiovelle tunnin sisällä tilauksen tekemisestä. Wolt Marketit ovat Woltin alustalla sijaitsevia online-ruokakauppoja, joita on Suomessa yhteensä 10 eri kaupungissa.
“Yhteistyömme Woltin kanssa on osoittautunut kysytyksi palvelumuodoksi ja on hienoa saada tarjota tätä uudenlaista kuljetuskonseptia Hullujen Päivien aikana myös tavaratalokaupunkiemme ulkopuolella. Hullut Päivät ovat ikonisen Stockmannin yksi merkittävimmistä kampanjoista ja asiakkaiden odottama tapahtuma ympäri Suomea”, kertoo markkinointijohtaja Tia Rantanen Stockmannilta.
Woltin Suomen maajohtaja Joel Järvinen on vakuuttunut siitä, että Woltin käyttäjät ottavat myös Hullut Päivät innolla vastaan.
“Stockmannin vastaanotto Woltin käyttäjien parissa on ollut erittäin lämmin. Nykypäivän ostajat rakastavat helppoutta ja nopeutta, ja uusi pilottimme auttaa meitä palvelemaan yhteisiä asiakkaitamme entistä paremmin niin tuotevalikoiman kuin alueidenkin näkökulmasta. Odotamme innolla, miten Hullujen päivien kauppa otetaan vastaan ja pohdimme mahdollista laajentamista tulevina kuukausina”, Järvinen kuvailee.
Stockmann ja Wolt ovat tehneet suosituksi tullutta yhteistyötä toukokuusta 2022 lähtien ostosten kuljettamiseksi kotiovelle. Stockmann on määrätietoisesti kehittänyt ja monipuolistanut palvelujaan entistäkin asiakaskeskeisempään suuntaan. Stockmann ja Wolt edustavat samantapaista asiakaskeskeistä ajattelua ja toimintatapaa, ja yhteistyö on sujuvaa: molempien tavoitteena on saumatonta asiakaskokemus.
”Woltin kanssa aloittamamme yhteistyö on sujunut todella hyvin ja päätös yhteistyön laajentamisesta oli helppo: asiakaspalaute on ollut erittäin positiivista ja tämänlainen palvelumuoto tukee asiakaskeskeistä strategiaamme. Avaamme Syksyn Hulluihin päiviin yhteensä 13 kappaletta Hullut Päivät Wolt-kauppaa ja hyödynnämme toimituksissa Woltin verkostoa, jonka avulla mahdollistetaan nopeat ja luotettavat Wolt-toimitukset myös tavaratalokaupunkien ulkopuolella,” kertoo toimitusketjujohtaja Tuomas Tiilikainen Stockmannilta.
Hullujen Päivien -palvelukonseptin lisäksi keväällä Helsingin keskustan tavaratalosta alkanut Stockmannin ja Woltin yhteistyö laajenee syyskuussa Baltiaan Tallinnan ja Riian tavarataloihin.
Näin Wolt toimii
- Asiakkaat voivat tehdä tilauksen Woltin sovelluksen kautta tai osoitteessa www.wolt.com.
- Kotiinkuljetuksista huolehtivat Woltin kumppaneina toimivat lähetit, ja keskimääräinen toimitusaika on noin 30 minuuttia tilauksesta.
- Kotiinkuljetustilausten toimitusmaksu on Woltin normaalihinnaston mukainen eli 1,90–9,90 euroa etäisyydestä riippuen. Yli 30 € ostokset kuljetetaan ilmaiseksi.