Newsroom
Alipay-mobiilimaksupalvelu käyttöön Stockmannilla
Palvellakseen asiakkaitaan entistä paremmin Stockmann ottaa Helsingin tavaratalossa käyttöön Kiinan suosituimman mobiilimaksupalvelun Alipayn, joka tarjoaa helpon, turvallisen ja kätevän tavan mobiilimaksamiseen.
Kiinalaisturistien määrä Suomessa on kasvanut merkittävästi, ja myös Stockmannilla kiinalaiset edustavat jo toiseksi suurinta turistiryhmää EU:n ulkopuolisissa tax free -ostoissa.
”Haluamme helpottaa turistien asiointia ja palvella heitä paremmin. Alipayn avulla voimme tarjota turisteille mahdollisuuden maksaa heille kotimaastaan tutulla tavalla ja tätä kautta parantaa asiakaskokemusta”, Stockmannin asiakkuusjohtaja Anna Salmi toteaa.
Vuonna 2004 perustettu Alipay on maailman suurin mobiilimaksutapa-alusta. Alipayllä on yli 450 miljoonaa aktiivista käyttäjää ja palvelussa tehdään yli sata miljoonaa päivittäistä maksutapahtumaa. Alipay toimii myös markkinointikanavana; palvelussa yritys esitellään turisteille ja matkailijoille, ja siellä voi suunnitella matkaohjelman ja reitin esimerkiksi siten, että ostosten tekeminen on helppoa.
Alipay-maksupalvelu otetaan käyttöön Stockmannin Helsingin tavaratalossa syyskuun puolessa välissä.
Lisätiedot:
Anna Salmi, asiakkuusjohtaja, puh. 09 121 9459.