Uutishuone
STOCKMANN-KONSERNIN MYYNTI HEINÄKUUSSA 2008
STOCKMANN Oyj Abp
Pörssitiedote
6.8.2008 klo 12.46
STOCKMANN-KONSERNIN MYYNTI HEINÄKUUSSA 2008
Stockmann-konsernin myynti kasvoi heinäkuussa 43 prosenttia ja oli 161,9
miljoonaa euroa. Kasvu johtui Lindexin myynnin yhdistämisestä Stockmann-
konsernin myyntilukuihin sekä Hobby Hallin ja Seppälän myynnin kasvusta.
Tavarataloryhmän myynti pieneni 6 prosenttia. Suomessa myynti pieneni 4
prosenttia ja ulkomailla 10 prosenttia. Myynnin pieneneminen Suomessa
johtui alennusmyyntitavaran edellistä vuotta pienemmästä määrästä sekä
digiboksien ja -televisioiden vahvasta myynnistä kesällä 2007. Ulkomailla
myynnin pieneneminen johtui Smolenskajan tavaratalon sulkemisesta
Moskovassa vuokranantajan laittoman toiminnan seurauksena. Muiden Moskovan
tavaratalojen myynti kasvoi voimakkaasti.
Hobby Hallin myynti kasvoi 7 prosenttia. Suomessa myynti kasvoi 5
prosenttia ja ulkomailla 21 prosenttia.
Seppälän myynti kasvoi 6 prosenttia. Suomessa myynti oli edellisen vuoden
tasolla ja kasvoi ulkomailla 21 prosenttia Venäjän myynnin erittäin
voimakkaan kasvun ansiosta.
Lindexin myynti pieneni päämarkkina-alueilla Ruotsissa, Norjassa ja
Suomessa mutta kehittyi hyvin muilla markkina-alueilla. Myynnin
pieneneminen Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa johtui alennusmyyntitavaran
edellistä vuotta pienemmästä määrästä.
Heinäkuun myynti
heinäkuu tammi-heinäkuu tammi-
joulukuu
muutos muutos
2008 2007 pros. 2008 2007 pros. 2007
Me Me 08/07 Me Me 08/07 Me
Tavarataloryhmä 56,6 58,8 -3,8 466,4 452,1 3,2 871,8
Suomi
Tavarataloryhmä 26,2 29,0 -9,6 198,6 177,9 11,7 346,3
ulkomaat
Tavarataloryhmä 82,7 87,8 -5,7 665,0 629,9 5,6 1 218,1
yhteensä
Lindex Suomi 6,8 0,0 43,0 0,0 7,3
Lindex ulkomaat 45,5 0,0 331,4 0,0 60,8
Lindex yhteensä 52,3 0,0 374,4 0,0 68,1
Hobby Hall Suomi 8,1 7,7 4,8 86,1 89,2 -3,5 168,5
Hobby Hall ulkomaat 1,5 1,3 20,5 19,3 21,5 -10,2 38,0
Hobby Hall yhteensä 9,6 9,0 7,0 105,4 110,7 -4,8 206,5
Seppälä Suomi 11,6 11,6 -0,3 65,6 68,3 -4,0 123,1
Seppälä ulkomaat 5,6 4,6 21,3 32,5 26,1 24,8 51,6
Seppälä yhteensä 17,2 16,2 5,9 98,1 94,4 4,0 174,7
Kiinteistöt + muut 0,1 0,1 -10,6 0,4 0,5 -9,7 0,8
Suomi yhteensä 83,0 78,2 6,2 661,5 610,0 8,4 1 171,5
Ulkomaat yhteensä 78,8 34,8 126,2 581,8 225,4 158,1 496,8
Stockmann yhteensä 161,9 113,0 43,2 1 243,3 835,5 48,8 1 668,3
Lindexin myynti on raportoitu 6.12.2007 lukien.
STOCKMANN Oyj Abp
Hannu Penttilä
toimitusjohtaja
JAKELU
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet